Mäkiluotsilta suorat sanat: Heikko esitys kaikin puolin

Jani Klinga
Mäkimaajoukkueen päävalmentaja Jani Klinga (arkistokuva).Lehtikuva
Julkaistu 12.03.2015 23:03
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Suomen mäkimiesten synkkään tilanteeseen ei saatu valonpilkahdusta Trondheimin maailmancupin kilpailussa torstaina.

Norjaan matkanneesta suomalaisnelikosta ainoastaan Jarkko Määttä sai puhtaat paperit päävalmentaja Jani Klingalta. Määttä oli kilpailun ainoa suomalainen ja sijoittui 39:nneksi. Lauri Asikaisen, Harri Ollin ja Janne Ahosen urakka päättyi karsintaan.

- Kokonaisuutena heikko esitys kaikin puolin. Ei saatu ulos sitä, mitä pitäisi saada. Hankala karsinta ja kilpailussa oli oma leimansa. Ei auta kuin parantaa ja tehdä niitä omia hyviä suorituksia, Klinga sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Määttä joutui hyppäämään kilpailussa takatuuleen, ja lento katkesi 118 metrin kohdalla.

- Jakella oli hyvää tekemistä. Ei mitään heikkoa tänäänkään, mutta ei vaan olleet tähdet kohdillaan, Klinga totesi.

Maailmancup jatkuu viikonloppuna Oslon Holmenkollenilla.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy