Maailman paras mäkimaajoukkue Suomi haluaa myös ensi kautena pysyä maailman parhaana. Joukkue aloitti valmistautumisen olympiatalveen maanantaina Vierumäellä.
-Yksiselitteinen tavoite on olla maailman paras, lajipäällikkö Janne Marvaila korosti keskiviikkona. Nykyiseen A-maajoukkueeseen kuuluu yhdeksän urheilijaa. Ainoa nimekäs poisjäänyt on Jani Soininen, joka jäi omasta halustaan pois ryhmästä. Soininen etsii potkua uralleen omalla tavallaan, mutta kuuluu edelleen olympiavalmennustuen saajiin.
A-ryhmään kuuluvat Jussi ja Matti Hautamäki, Ville Kantee, Toni Nieminen, Tami Kiuru, Risto Jussilainen, Janne Ahonen, Veli-Matti Lindström ja Akseli Lajunen, joka on ryhmän kokemattomin, mutta silti continental-cupin kokonaiskisan voittaja.
B-ryhmään kuuluu vielä kuusi miestä. Viime talvena suomalaiset menestyivät maailmancupissa erinomaisesti. Risto Jussilainen oli kokonaiscupissa kolmas, Janne Ahonen viides ja Matti Hautamäki kuudes.
-Koossa on kaikkien aikojen paras maajoukkue. Siitä on hyvä lähteä valmistautumaan kauteen. Potentiaalia on, päävalmentaja Mika Kojonkoski suitsuttaa.
Ammattitaitoinen taustaryhmä
Hyvää miehistöä tukemaan Kojonkoski on koonnut vahvan taustan. Joukkueen taustavoimissa ovat mäkihypystä väitellyt Mikko Virmavirta, psykologi Juri Hanin, aerodynamiikan asiantuntija Juha Kivekäs, ravintoalan asiantuntija Harri Moilanen ja Kilpaurheilun tutkimuskeskuksesta Kihusta Pekka Luhtanen ryhmineen. Haussa on myös fysioterapeutti.
-Puitteet alkavat olla hyvät, Kojonkoski sanoo. Mäkimaajoukkue elää muutenkin loiston aikoja. Hiihtoliiton tuore toimitusjohtaja Jari Piirainen kutsuu mäkijoukkuetta kruununjalokiveksi.
Lisäksi mäkijoukkue on saamassa myös toisenlaista arvostusta. Niin kutsutuiksi palkkaurheilijoiksi on seuraavassa jaossa tulossa viisi kuusi mäkimiestä, kun heitä oli viime kaudella yksi.
Kausi starttaa marraskuussa Puijolta
Jos oli mäkijoukkueen viime kausi raskas, olympiatalvi on liki samanlainen. Kun kausi alkaa marraskuussa Puijolla, edessä on koko ajan matkoja ja kilpailuja aina maailmancupin loppukilpailuun asti. Kausi loppuu Planicassa maaliskuun loppupuolella.
Arvokisoja kauteen sisältyy kaksi: olympialaiset Salt Lake Cityssä 2100 metrin korkeudessa ja lentomäen MM-kisa Tshekin Harrachovissa.
-Tavoitteena on kaksi mitalia olympialaisista ja yksi lentomäestä. Olympiamitaleista toisen pitäisi olla kultainen, Kojonkoski kertoi. Viime talvena joukkue notkahti oudosti Lahden MM-hiihdoissa. Kunto ei tähän ollut syynä, sillä ennen ja jälkeen Lahden tulokset olivat mainiot.
Kojonkoski pohti, voisiko syy löytyä joukkueen koosta, valmistautumisesta vai hyppääjien psyykeestä. -Lahti oli hyppääjille raskas henkisesti jo jatkuvan karsimisen takia, Kojonkoski mietti.
Yksi syy vaisuuteen lienee siinä, että Suomen joukkue ei menestyksestään huolimatta ollut kerännyt kokemusta voittajana samassa määrin kuin eräiden muiden maiden hyppääjät. Psyykkisen valmennuksen avuksi ja hyppääjien psyykeen vahvistajaksi Kojonkoski saa Haninin, joka on kokenut urheilupsykologi.
Olympialeirille jo tammikuussa
Salt Lake Cityn olympialaisten viimeistelyleirin Suomi pitää aikaeroon totuttautumisen takia Lake Placidissa tammikuun lopussa. Sieltä joukkue siirtyy kisakaupunkiin.
Ennen kauden alkua ryhmä käy leirillä olympiakaupungissa lokakuussa. Joukkueen tunnuksen voisi kiteyttää sanoihin kehittymisen kiihko. Tätä tavoitetta Kojonkoski taustaryhmineen haluaa auttaa.
(MTV3-STT)