Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkihypyn ja yhdistetyn valiokunnan kokouksessa Sveitsin Zürichissä käsiteltiin keskiviikkona alustavasti kilpailukalentereita aina vuoteen 2014 saakka.
- Meidän kannaltamme näyttää hyvältä. Kuusamo on aloittamassa molempien lajien kautta kaikissa suunnitelmissa. Myös Lahti ja Kuopio ovat tutusti mukana. Ainoastaan vuoden 2011 mäkihypyn Nordic Tournamentin toteuttamisessa on vielä epävarmuutta. Tuolloin MM-kisat pidetään Oslossa, Norjassa, kokouksessa Suomea edustanut Ilkka Tiilikainen kertoo.
Zürichin kokousten esityksistä tekee lopullisen päätöksen FIS:n hallitus, jonka seuraava kokous pidetään marraskuussa Levillä pujottelun maailmancupin kilpailujen yhteydessä.
(MTV3)