Mäkäräinen avasi maailmancupin 15. sijalla

Kaisa Mäkäräinen, kuva:  Pekka Sakki / Lehtikuva
Kaisa Mäkäräinen, kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
Julkaistu 02.12.2009 20:16(Päivitetty 02.12.2009 20:54)

Östersundin pakkanen kohmetti Kaisa Mäkäräisen sormet, mikä maksoi hänelle kolme sakkominuuttia ja toi sijan 15 ampumahiihdon maailmancupin 15 kilometrin kisassa. Kisan voitti Ruotsin Helena Jonsson ennen maannaistaan Anna Carin Olofsson-Zidekiä.

- Urheilijat usein sanovat, että ihan hyvä, kun heiltä kysyy, miten harjoitus meni. Nyt voi sanoa, että ihan hyvä, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen selvitti puhelimitse kisan jälkeen.

- Mun mielestä tämä oli ok. Täytyy olla tyytyväinen, kun on seurannut suksilajien maailmancupien avauksia, joissa mullistuksia on käynyt.

Mäkäräinen ampui kolme sakkoa, kun voittaja Jonsson selvisi yhdellä rangaistusminuutilla.

- Kaisa kertoi, että sen verran kipakka keli oli, että sormissa tuntui. Ensimmäisellä makuulla ensimmäinen laukaus lähti ennen kuin ehti kunnolla taululle, Kähkönen kertasi.

- Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ok. Ja Kaisan hiihto oli terävää.

Pimeääkin oli

Pakkasen lisäksi ammuntaa haittasi Östersundin pimeys, jota vastaan järjestäjät taistelivat kirkkailla valoilla.

- Se oli vähän hämäävää, kun tosi kirkkaat tolpat antavat yleisvaloa ja tauluilla on normaalit tauluvalot. Tuntuma on, että taulut ovat varjossa, mutta siihen totutellaan ja sopeudutaan tarvittaessa paikkoja valitsemalla niin että hakeudutaan kauemmas valotolpasta, Kähkönen valaisi.

Muista suomalaisista Teija Lehtimäki oli 44:s ja Mari Laukkanen 65:s.

- Hiihdon puolesta varsinkin Teija oli ihan hyvä. Ammunta (kolme sakkominuuttia) oli ok miinus. Molemmat pystyvät vielä parempaan.

Ampumahiihdon maailmancup pullistelee olympiatalvenakin kisoja.

- Aärimmäisen kuluttava se on. Erityisesti Kaisan ja Paavo Puurusen kohdalla täytyy miettiä, miten kisoissa ollaan mukana ja miten niihin satsataan. Olympiakisat nousevat muita ylemmäksi yksittäisenä tapahtumana. Liikaa niitä kisoja on.

Naisten maailmancup, 1. kilpailu, Östersund:

Normaalimatka, 15 km:
1) Helena Jonsson Ruotsi 43.01,4 (0-0-1-0=1 sakkominuutti)
2) Anna Carin Olofsson-Zidek Ruotsi (0-1-0-1=2) jäljessä 26,2 sekuntia
3) Darja Domratsheva Valko-Venäjä (0-1-0-1=2) -1.16,4
4) Svetlana Sleptsova Venäjä -1.26,7
5) Valj Semerenko Ukraina -1.34,6
6) Oksana Hvostenko Ukraina ja Pauline Macabies Ranska -1.43,6
...
15) Kaisa Mäkäräinen Suomi (1-1-1-0=3) -2.18,3
44) Teija Lehtimäki Suomi (0-2-0-1=3) -4.30,4
65) Mari Laukkanen Suomi (1-2-1-0=4) -5.56,7.

Seuraava kilpailu: 5.12. Östersund (sprintti).

(MTV3-STT)