Madeleine-dokumentin uskotaan puhdistavan vanhempien mainetta

Huomenna tulee kuluneeksi 200 päivää Madeleine-pikkutytön katoamisesta.

Päättymättömäksi julkisuusdraamaksi venyneessä Madeleine McCannin sieppauksessa on edetty jälleen uuteen vaiheeseen. Yleisradioyhtiö BBC:n näyttää tänä iltana tv-dokumentin, jossa on mukana materiaalia vanhempien matkasta Huelvaan Espanjassa.

Britannian lehdistön mukaan dokumentissa osoitetaan selvästi, etteivät vanhemmat olisi voineet piilottaa pikkutytön ruumista matkan aikana. Julkisuudessa on spekuloitu runsaasti sillä, että Gerry ja Kate McCann tekivät matkan vain kätkeäkseen ruumiin.

Tätä olettamusta on tukenut muun muassa se, että lehdistölle vuodettujen tietojen perusteella Madeleinen verta tai ainakin dna:ta olisi löydetty auton takakontista, vaikka auto oli vuokrattu liki kuukausi tytön katoamisen jälkeen. Tietoja ei ole koskaan virallisesti vahvistettu.

Vanhemmat ovat myös palkanneet yksityisetsiviä tutkimaan tapausta. He ovat keskittyneet havaintoihin, joiden mukaan Madeleine olisi kaksi päivää katoamisensa jälkeen nähty Portugalin keskiosassa autossa tuntemattoman naisen seurassa.

Espanjalaista yksityisetsivätoimistoa johtava Francisco Marco on kertonut vanhemmille olevansa varma, että Madeleine on edelleen elossa. Toimiston mukaan heillä on myös johtolankoja sieppaajasta.

Ensimmäinen epäilty taas esiin

Lehdistössä ei ole unohdettu myöskään alkuperäisiä epäiltyjä. Sun-iltapäivälehden mukaan ensimmäisen epäillyn Robert Muratin tyttöystävä Michaela Walczuch olisi nähty työntämässä pikkulasta autoon kaksi päivää katoamisen jälkeen.

Silminnäkijä tunsi Walczuchin kuvista, joita yksi McCannien palkkaamista yksityisetsivistä oli hänelle näyttänyt.

Muratin äiti Jenny Murat puolestaan tyrmäsi kaikki poikaansa koskevat syytteet valheina. Jenny Murat sanoi BBC:lle, että hän oli poikansa kanssa koko sieppausillan, joten tämä ei mitenkään olisi voinut olla osallisena tapauksessa.

Vaikka McCannit suurella todennäköisyydellä viettävät joulunsa ilman Madeleinea, kiinnostuneiden lukijoiden ei sitä tarvitse tehdä. Joulumarkkinoille ilmestyy Maddystä kaksi kirjaa: Maddie 129 ja Why did we adopt Maddie?.

Edellisessä kaksi portugalilaistoimittajaa käy läpi tapahtumia Madeleinen katoamisen jälkeisinä 129 päivänä. Jälkimmäisessä puolestaan televisiotoimittaja Luis Castro analysoi Madeleinen tapauksen saamaa valtavaa mediahuomiota.

Madeleinen katoamisesta tulee tiistaina kuluneeksi 200 päivää. Kolmivuotias Maddy katosi loma-asunnosta Praia da Luzista Portugalissa toukokuun alussa. McCannien mukaan heidän tyttärensä on siepattu. Portugalin tiedotusvälineet ovat kuitenkin kertoneet poliisin epäilevän Kate McCannin tappaneen tyttärensä vahingossa antamalla tälle liikaa unilääkettä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat