Maakuntalehti hakee Itellan kilpailijaksi

Lahtelainen Etelä-Suomen Sanomia kustantava Esan Kirjapaino Oy hakee postitoimilupaa.

Itella vastustaa postitoimiluvan myöntämistä, koska sen yleispalveluvelvoitteen rahoittamisesta ei ole vielä päätetty eikä vapaan kilpailun pelisäännöistä sovittu.

Kilpailuvirasto ei näe estettä lahtelaisten hakemalle postitoimiluvalle. Esan Kirjapainon postitoimiluvasta odotetaan valtioneuvoston ennakkopäätöstä. Myös muut maakuntalehdet ovat kiinnostuneita jakamaan postia omilla alueillaan lehtien levikin laskun takia.

Levikin lasku lupahakemisen takana

Esan Kirjapaino päätyi hakemaan postitoimilupaa, koska sanomalehtien levikki on laskussa ja omille jakajille halutaan töitä. Jakajia on kirjapainolla 430.

– Meillä on jakeluverkosto, joka kattaa Päijät-Hämeen kokonaisuudessaan ja jonka ajamme seitsemänä päivänä viikossa läpi. Koska sanomalehtien jakelu on turvattava ja jakajamme ovat osapäivätoimisia, haemme heille ja yhtiölle lisää töitä, Esa Jakelut Oy:n toimitusjohtaja Juhani Penttilä kertoo.

Päätös postitoimiluvan hakemisesta tehtiin heti, kun uusi postilaki astui voimaan viime kesäkuussa. Hallituksen kaavailema lehtien arvonlisäveron nostaminen nollasta 9 prosenttiin vahvisti, että päätös oli oikeansuuntainen.

Etelä-Suomen Sanomia, Helsingin Sanomia, Kauppalehteä ja muita lehtiä jaetaan Päijät-Hämeessä aamuöisin 70 000 kotiin. Kuitenkin alueella, jonne nyt haetaan postitoimilupaa, on 117 000 postia saavaa kotitaloutta.

Jaettavaksi yritysten ja kuntien kirjeitä

Lahtelaiset aikovat saada mahdollisimman paljon suurien yritysten ja kuntien kirjeitä jaettavakseen. He aikovat hoitaa jakelun myös mahdollisimman vähällä käsityöllä: suunnitelmissa on, että esimerkiksi samalle henkilölle osoitetut laskut laitettaisiin jo postitusta hoitavassa yrityksessä samaan kuoreen.

Öinen kirjepostin jakaminen vaatii tarkkuutta, tietää kokenut jakaja.

– Kirjeiden jakaminen tuo lisää haasteita jakajan työlle. Vaaditaan lisää tarkkuutta ja lisää keskittymistä, jakaja Lasse Rainala Esa Jakelut Oy:sta sanoo.

Kilpailuvirasto puoltaa

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Esan Kirjapainon hakemuksesta jo lausuntoja. Kilpailuvirasto ei näe estettä myöntää Esan Kirjapainolle postitoimilupaa. Kilpailuviraston mukaan ei ole myöskään tarvetta erityisten toimilupaehtojen asettamiseen.

Itella on täysin eri mieltä. Itella haluaisi odottaa, miten liikenne- ja viestintäministeriö asettama työryhmä järjestäisi uudessa postilaissa säädetyn postin yleispalvelun rahoituksen. Itella velvoitettiin huolehtimaan kaikille suomalaisille kohtuuhintaiset ja tasapuoliset peruspostipalvelut. Nyt Itella pelkää joutuvansa esimerkiksi haja-asutusalueiden postinjakelun maksumieheksi, jos ja kun muut yritykset tulevat kaupunkeihin ja taajamiin.

Työryhmällä on aikaa ensi huhtikuuhun.

Lisäksi Itella haluaa, että uusienkin postiyritysten pitää jakaa kirjeitä vähintään kolmena päivänä viikossa ja että jakeluverkon pitää kattaa koko toimilupa-alue. Itella haluaa myös uusien yrittäjien käyttävän kirjeissään maksumerkintöjä, joista käy ilmi kirjelähetyksen jakavan postiyrityksen nimi. Itella haluaa erottautua kilpailijoistaan.

Ministeri ei halua ottaa kantaa

Postipalvelut ovat myös poliittisesti kuuma peruna eikä asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) tänään halunnut kommentoida valmistelussa olevaa asiaa. Hän haluaa esitellä asian ensin koko valtioneuvostolle.

– Tämä on valtavan suuri vyyhti. Nyt ei ole kyse pelkästään yhdestä toimiluvasta, vaan siitä, että miten ylipäätänsä postitoimintaa Suomessa tulevaisuudessa järjestetään, Kiuru kertoi.

Kiurukin haluaa vielä keskustelua Itellan yleispalveluvelvoitteen ehdoista. Hän todennäköisesti käyttää lain sallimaa jatkoaikaa ja siirtää Esan Kirjapainon postitoimilupahakemuksen kolmella kuukaudella eteenpäin eli ensi maaliskuuhun.

Maakunnissa muillakin intoa

Myös muut maakuntalehdet odottavat erittäin kiinnostuneita, minkälaiset toimilupaehdot Esan Kirjapaino saa.

– Tämä on ennakkotapaus eli tämä tulee ohjaamaan pitkälle yksityisten postiyritysten toimintaa. Todennäköisesti on muitakin hakijoita maakuntien lehtitaloista meidän jälkeemme, toimitusjohtaja Juhani Penttilä Esa Jakelut Oy:sta kertoo yhteydenotoista.

Tulevaisuudessa vain yksi kanto päivässä

Työpaikat joka tapauksessa vähenevät - ainakin Itellassa.

– Sekä kilpailu että sähköinen korvautuvuus vievät meiltä satoja, jopa tuhansia työpaikkoja. Itellan kuljettamista kirjeistä 40 prosentissa on sisällä lasku. Ja nämä kaikki ovat siirtymässä sähköisiksi, johtaja Jukka Rosenberg Itella Viestinvälityksestä toteaa.

Itellan Lahden alueen pääluottamusmies kehottaa kuluttajia varautumaan vain yhteen lehti- tai kirjepostijakeluun päivässä.

– Pitkässä juoksussa postinjakelun kilpailuttaminen tarkoittaa sitä, että jakajia menee kaksi peräkkäin jollakin alueella. Se ei nyt tämän kokoisessa valtiossa ole kannattavaa toimintaa, pääluottamusmies Jarmo Tuominen veikkaa.

Katso Varpu Helpisen raportti Hollolasta (Seitsemän uutiset 21.11.2011)

Lue myös:

    Uusimmat