Maajussille morsian -ohjelmassa mukana olevan Heikin olo jäi ensimmäisistä pikatreffeistä hieman kylmäksi.
Maajussille morsian -ohjelmassa mukana olevan Heikin, 29, mielestä hänen ensimmäiset pikatreffinsä tuntuivat hieman jäykiltä. Haikon kartanossa järjestetyillä treffeillä Heikki tapasi ensimmäistä kertaa kaikki kuusi morsianehdokastaan, mukaan lukien 23-vuotiaan Katin Terttilästä.
Pikatreffit Katin kanssa eivät oikein ottaneet tuulta siipiensä alle ja Heikki pohtii syynä olleen nojatuoleissa istuneen parin välimatka. Hän arvelee, että sylikkäin istuessa parilla olisi ollut parempi keskustella ja tutustua.
– Se oli kuitenkin viiden minuutin jälkeen vähän jäykkää ja kylmää.
Heikki täyttää syksyllä 30 vuotta ja asuttaa Miehikkälässä isovanhempiensa vanhaa taloa, jota hän on remontoinut mieleisekseen. Hän pohtii parhaillaan, mihin suuntaan lähtisi tulevaisuudessa kehittämään tilaansa.