Maajoukkuevalmentaja: Ollin käytöksen on muututtava

Harri Olli (Kuva: EPA/MATTHIAS SCHRADER)
Harri Olli (Kuva: EPA/MATTHIAS SCHRADER)MTV
Julkaistu 18.07.2008 12:14(Päivitetty 18.07.2008 14:45)

Suomen mäkihyppymaajoukkueen kakkosvalmentajan Pentti Kokkosen mukaan Harri Ollin rattijuopumusepäilyllä ei ole välitöntä vaikutusta Ollin jatkoon maajoukkueessa. Kokkonen korostaa rattijuopumuksen olevan vielä epäilyn asteella.

Ilta-Sanomat kertoi Ollin ajaneen 80 km/h:n nopeusrajoitusalueella 141 km/h tuntivauhdilla tutkaan keskiviikkona. IS:n mukaan Olli puhalsi poliisin alkometriin 0,67 promillea. Rattijuopumksen raja on 0,5 promillea. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

- Rattijuopumuksen osalta ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Ylinopeudestahan Olli jäi kiinni. Hyppäämisen osalta Olli täyttää maajoukkueen kriteerit ilman muuta ja kuuluu näiltä osin maajoukkueeseen jatkossa, Kokkonen kommentoi MTV3:lle.

Kokkosen mukaan Ollin henkilökohtaiseen käytökseen on kuitenkin tultava muutos.

- Eihän se saa jatkua. Ja nythän miehen kortti on otettu kuivumaan, joten niiltä osin se ei voikaan jatkua, Kokkonen sanoi.

Kokkonen ei osannut sanoa, miten rattijuopumusepäilyn mahdollinen vahvistuminen vaikuttaisi Ollin asemaan maajoukkueessa.

- Siihen en osaa sanoa, kun en ole mikään ennustaja vaan mäkihyppyvalmentaja. Meillä on hyppäämiseen liittyvät kriteerit ja säännöt, ja yhteiskunnan tehtävänä on lailla säädellä muun elämän sääntöjä, Kokkonen totesi.

Teksti: Janne Itkonen

(MTV3)

Katso Netti-tv:stä:

Lue myös: IS: Harri Ollia epäillään rattijuopumuksesta

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit