Lupamaksu pois - tv-maksu peritään joka kodilta

Yleisradion rahoitusta pohtinut työryhmä esittää yksimielisesti, että vanhat tv-luvat korvattaisiin julkisen palvelun mediamaksulla.

Maksu perittäisiin jokaiselta kodilta, mutta Yle-maksun hinta putoaisi 175 euroon. Perinteinen tv-lupa poistuu käytöstä vuonna 2011.

Maksu peritään jatkossa automaattisesti kaikilta talouksilta ja niiltä yrityksiltä, joiden vuosittainen liikevaihto ylittää 400 000 euroa. Mediamaksun perii viestintävirasto. Nykyään tv-lupa maksaa reilut 220 euroa vuodessa. Yritysten osalta maksu olisi kolminkertainen. Samalla luovutaan nmyös tv-maksutarkastajista.

"Tekniikka kehittyy"

Pakkomaksua perustellaan tekniikan kehityksellä. Työryhmää vetänyt kansanedustaja Mika Lintilä sanoo, että perinteinen tv-on tiensä päässä.

- Nyt ollaan tlanteessa että kännykän kautta voidaan ruveta katsomaan tv:tä, jotenka vanha maksuperuste eli tv-vastaanotin, oli ajanut tiensä päähän, Lintilä sanoo.

Se, että kotona ei ole televisiota, ei jatkossa riitä syyksi jättää mediamaksua maksamatta.

- Maksajien määrä nousee 2,46 miljoonaan asuntokuntien osalta. Nyt täytyy myös huomoida se, että samalla hinta laskee 25 prosenttia, Lintilä muistuttaa.

Lintsareille koittaa vaikeat ajat. Työryhmän vetäjän sanoin kyse on lakiperusteisesta maksusta, joka on käytännössä ulosottokelpoinen.

Lupamaksujärjestelmän todellinen alamäki alkoi, kun Suomi siirtyi digiaikaan. Silloin moni jätti luvan hankkimatta. Ylen tarjontaa voi katsoa nykyään myös internetin kautta. Sitä lupatarkastajan on mahdoton todentaa.

(MTV3)

Lue myös:

KANSALAISET KANNATTAVAT JA VASTUSTAVAT

Katso Matti Maunun juttu (Kymmenen uutiset 23.4.2009)

Katso kansanedustaja Mika Lintilän haastattelu (Seitsemän uutiset 23.4.2009)

Lue myös:

    Uusimmat