Lunastus

Julkaistu 14.05.2002 16:28

Suomi 1997. Ohjaus: Olli Saarela. Käsikirjoitus: Olli Saarela ja Heikki Vuento. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Tuuli Kuittinen. Ääni: Tero Malmberg. Lavastus: Risto Karhula. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Tuotanto: Claes Olsson. Pääosissa: Kari Heiskanen, Jussi Puhakka, Jussi Lehtonen, Robert Enckell, Rauno Juvonen, Tom Wentzell, Ville Virtanen, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Markku Huhtamo, Ahti Kuoppala, Pirjo Leppänen, Anna Pitkämäki.

Esikoisohjaaja Olli Saarela on tarttunut kovaan haasteeseen alkaessaan tulkita sisällisisodan ja sisäisten myllerrysten vangiksi jääneen kappalaisen elämää Itä-Suomen syrjäseuduilla, mutta siinä hän on onnistunut lähes kiitettävästi. Pieni tarina toimii näyttelijöiden vahvalla intensiteetillä ja kerronnan hyvällä jäsennyksellä. Myös teknisesti elokuva on hyvä osoitus halvallakin tehdyn suomalaisen nykyelokuvan voimasta.

Elokuva kertoo Kari Heiskasen esittämästä kappalaisesta ja koulun opettajasta, Patrikista, joka kaitsee sisäisten ristiriitojen ja himojen heittelemänä laumaansa syrjäkylillä. Sisällissodan tulo kylille muuttaa myös kappalaisen elämän. Sivistyneen on vaikea pysyä leimautumattomana ja ennenkaikkea puolueettomana sodan voimien ristivedossa. Viimein saksalaissotilas tuo Patrikille vangin (Jussi Puhakka), jota pitäisi kaitsea siihen asti kun hänen jääkärikapteeniksi ylennyt veljensä (Enckell) tulee kylään. Tapahtumia tulkitsee toisaalta myös kylähullu ja luonnonlapsi Sulo (Lehtonen), joka on kiintynyt kappalaiseen.

Saarela on laskenut luottamuksensa Heiskasen tulkintaan ristiriitaisesta hengenmiehestä ja se kannattaa. Heiskanen välittää hienosti hengellisyyden ja ruumiillisuuden ikuista ristiriitaa roolissaan, jossa ihmisyys nousee yhteiskunnan arvojen yläpuolelle. Saarela on myös saanut elokuvansa jäsenneltyä hienosti Heiskasen tarinan ympärille. Sisällissota tosin kuvautuu tarinassa vain kriisin esimerkkinä, ulkopuolisten voimien invaasiona, mikä lihottaa tarinaa, mutta luo itse sodasta kovin stereotyyppisen ja hailean kuvan.

Kiittäminen on Tuomas Kantelisen osuvan musiikin ja Pini Hellstedtin ulotteikkaan kuvauksen lisäksi myös kahta nuorta pääosan esittäjää Jussi Puhakkaa ja Jussi Lehtosta. Puhakka pysyy arvoituksellisen vangin roolissaan kunnes vihdoin ryöstäytyy toimijaksi lähes art house -väkivaltaa toteuttavassa kohtauksessa. Lehtonen puolestaan on uusi ruumiillisen näyttelemisen airut, jonka keho ja kasvot tulkitsevat tapahtumia komeasti.

Olli Saarelan esikoisohjaus on oiva näyttö suomalaisen elokuvan piilevistä kyvyistä. Kotimaisen elokuvan nykytilasta on enää täysin turha puhua negatiiviseen sävyyn. Tukirahat ovat ainakin Lunastuksen kohdalla menneet ammattitaitoiseen elokuvantekoon. Toinen asia on sitten levitys, jossa kaivattaisiin myös keskittymistä ja ennakkoluulottomuutta. Elokuvat kuuluvat elokuvatettereihin.

Teksti: Jari Rantala

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat