Rauman Lukko osoittautui liian kovaksi palaksi Oulun Kärpille jääkiekon SM-liigan Hockey Night -ottelussa sunnuntaina. Lukko korjasi värikkäiden vaiheiden jälkeen täyden pistepotin kotonaan maalein 5-2. Raumalaisten Janne Niskala onnistui kahdesti maalinteossa.
Niskala (kuvassa) antoi myös yhden maalisyötön, ja hänet valittiin ottelun kolmen tähden pelaajaksi.
- Viimeinen erä oli sellaista, kuin meidän kuluu esittää. Viimeinen erä taisteltiin hyvin. Meillä on liikkuva ryhmä. Pyrimme viljelemään taklauksia enemmän ainakin täällä kotikaukalossa, niin saamme vastustajan puolustuksen sekaisin, Niskala mietti MTV3:n Tulosruudussa.
Niskalan lisäksi Lukon hahmoja sunnuntaina olivat Erik Hämäläinen, Toni Porkka sekä Markku Tähtinen, joka nappasi kahdella maaliin johtaneella syötöllään Lukon kultakypärän itselleen. Kärppäryhmästä Petr Tenkrat jatkoi maali per peliä -tahtiaan.
Kärpät hivuttautui ottelussa kahdesti johtoon, mutta Lukko nousi rinnalle ja lopulta ohi voittoon.
- Olimme ensimmäisessä erässä parempia, mutta Lukko vei peliä siitä eteenpäin. Ehkä meiltä loppui liike, tiivisti Kärppien valmentaja Kari Heikkilä tapahtuneen.
Kotijoukkue pääsi unnolla vauhttin kamppailun päätöserässä, jossa se tehtaili peräti neljä maalia, näistä viimeisen tyhjään maaliin.
- Tämä peli oli meille mittari, missä mennään. Henkisesti oli iso asia voittaa tänään. Pystyimme tappioasemissa jatkamaan ja nostamaankin liikettä jäällä, viittasi Lukon valmentaja Jukka Rautakorpi joukkueensa nousuun voittoon saakka.
Voitto oli Lukolle tärkeä, sillä sen myötä joukkue lähestyi pudotuspelirajaa. Kummankaan joukkueen sarjasijoituksia ottelu ei muuttanut.
Lukko-Kärpät 5-2 (0-1, 1-0, 4-1)
1. erä: 10.15 Sakari Palsola (Mika Pyörälä) 0-1.
Jäähyt: 5.06 Quinn Hancock L 2 min, 11.31 Brett Lievers K 2 min.
2. erä: 38.26 Janne Niskala (Markku Tähtinen-Toni Porkka) 1-1 yv.
Jäähyt: 21.47 Mikko Purontakanen L 2 min, 25.39 Toni Koivisto L 2 min, 25.39 Jari Viuhkola K 2 min, 31.43 Martin Stepanek K 2 min, 36.45 Henrik Juntunen K 2 min.
3. erä: 43.22 Petr Tenkrat (Viuhkola-Brad Smyth) 1-2, 50.24 Jeff Ulmer (Hancock-Erik Hämäläinen) 2-2 yv, 53.31 Joe Murphy (Purontakanen-Daniel Tkaczuk) 3-2, 54.56 Sami Torkki (Tähtinen-Niskala) 4-2, Kärpät aikalisä 57.34, 58.18 Niskala (Tkaczuk) 5-2 av tm.
Jäähyt: 48.50 Smyth K 2 min, 57.34 Porkka L 2 min.
Jäähyt yht: Lukko 4x2 min = 8 min, Kärpät 5x2 min = 10 min.
Torjunnat: Petri Vehanen L 11+8+7=26, Niklas Bäckström K 10+16+7=33 (pois 57.34-58.18).
Tuomarit: Markku Kruus (Mikko Kekäläinen ja Torkel Saarnio).
Yleisöä 3246.
(MTV3-STT)
Bluesille taas maalin tappio