Lukashenkan voitolle ristiriitainen vastaanotto

Valko-Venäjän vaalilautakunnan mukaan äänestysprosentti oli maan presidentinvaaleissa 92,6. Äänistä peräti 82,6 prosenttia meni istuvalle presidentille Aljaksandr Lukashenkalle.

Valko-Venäjän vaalitulos on otettu maailmalla ristiriitaisesti vastaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJ:in tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet rehelliset.

- Presidentinvaalit eivät vastanneet vapaille ja rehellisille vaaleille asetettuja kansainvälisiä säädöksiä, sanoi Etyjin 500-jäsenisen tarkkailijaryhmän johtaja Alcee Hastings tiedotustilaisuudessa Minskissä.

EU harkitseekin pakotteita Valko-Venäjää vastaan esimerkiksi viisumirajoituksien muodossa.

Oppositio on väittänyt vaaleja epärehelliseksi ja vaatinut tuloksen mitätöimistä. Yli 10 000 opposition kannattajaa osoitti eilen illalla mieltään Minskin keskusaukiolla. Oppositiojohtaja Aleksandr Milinkevitsh on kehottanut kannattajiaan kokoontumaan taas tänä iltana.

Venäjä onnitteli, USA kritisoi

Yhdysvallat ilmoitti torjuvansa tulokset. Valkoisen talon lausunnossa arveltiin, että Lukashenkan kampanjaa varjosti "pelon ilmapiiri" - pidätykset, pahoinpitelyt ja vilppi.

- Tuemme vaatimuksia uusista vaaleista, sanoi presidentti George W. Bushin tiedottaja Scott McClellan.

McClellan varoitti Valko-Venäjän viranomaisia uhkailemasta tai pidättämästä "niitä, jotka toimivat poliittisten oikeuksiensa mukaisesti". Hän viittasi Valko-Venäjän opposition mielenosoittajiin.

Venäjä sen sijaan pitää vaalitulosta pätevänä. Presidentti Vladimir Putin on jo onnitellut Lukashenkaa voitosta.

Päävastustajalle vain kuusi prosenttia äänistä

Lukashenka julisti torjuneensa vaalivoitollaan vallankumouksen. Valko-Venäjän keskusvaalilautakunnan mukaan Lukashenka voitti vaalit ylivoimaisesti 82,6 prosentin äänisaaliilla.

Opposition pääehdokas Milinkevitsh sai kuusi prosenttia äänistä. Presidentinvaalien muut ehdokkaat olivat Valko-Venäjän valtionyliopiston entinen rehtori Aleksandr Kozulin ja parlamentin jäsen Sergei Gaidukevitsh. Gaidukevitsh sai 3,5 ja Kozulin 2,3 prosenttia annetuista äänistä.

Vaalilautakunnan mukaan äänestysprosentti oli 92,6.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat