Love Parade -turmaan etsitään yhä syitä

Saksassa on aloitettu tutkimukset Love Parade -konemusiikkifestivaaleilla tapahtuneesta onnettomuudesta.

Duisburgissa järjestettyjen festivaalien väentungoksessa kuoli eilen 19 ihmistä ja 340 loukkaantui, kun festivaalialueelle johtaneessa alikulkutunnelissa syntyi paniikki.

Viranomaiset eivät osaa vielä sanoa, miten onnettomuus pääsi tapahtumaan. Duisburgin poliisipäällikön Detlef von Schmelingin mukaan poliisi oli varautunut ohjaamaan väkijoukon liikehdintää tapahtumassa, ja turmahetkellä ihmisillä oli tilaa liikkua.

Poliisin mukaan suurin osa kuolonuhreista menetti henkensä välittömästi tunnelin sisäänkäynnillä. Sen sijaan tunnelin sisällä ihmisiä ei kuollut.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan viranomaiset olisivat etukäteen varoittaneet kaupungin pormestaria alueen sopimattomuudesta isolle väkijoukolle.

Lisäksi Saksan poliisien liiton puheenjohtaja Rainer Wendt sanoo suoraan, että syyllisiä ovat kaupunki ja tapahtuman järjestäjät. Hän sanoo varoittaneensa vuosi sitten, että Duisburg on liian pieni ja kapea kaupunki vastaavankokoisille tapahtumille.

Suomalaisten mukaan paikalla oli tungosta ja alimitoitetut järjestelyt

STT:n haastattelemat silminnäkijät kertovat tungoksesta.

Jani Luoma koki tilanteen niin, että liian iso väkijoukko oli tunkemassa liian pienestä paikasta läpi. Hän pyrki sisäänkäynnille tuntia ennen onnettomuutta tyttöystävänsä kanssa, mutta päätti kääntyä pois. Väkijoukon paineessa piti käyttää kyynärpäitä.

- Hyvinkin nopeasti kävi selväksi, että väkimassat olivat liian isot niille järjestelyille.

Samankaltaisia kokemuksia oli myös Mikko Kestillä, joka oli liikkeellä hyvissä ajoin välttääkseen pahimman tungoksen.

- Ennen tunnelia oli valtavia ruuhkia, ihmiset tönivät toisiaan ja harmia oli ihan selkeästi muodostumassa jo siinä vaiheessa ilman, että festivaali oli edes alkanut.

Pahin sumppu oli Kestin mukaan turvatarkastukseen johtanut aidattu käytävä, joka oli vain viitisen metriä leveä.

- Turvatarkastuspisteitä oli tosi vähän. Sen takia turvatarkastukseen syntyi valtavat ruuhkat.

Love Parade on yksi Euroopan suurimmista elektronisen musiikin festivaaleista. Tapahtuma keräsi tänä vuonna järjestäjien arvion mukaan 1,4 miljoonaa osallistujaa.

Tapahtuman järjestäjä Rainer Schaller on ilmoittanut festivaalin lopettamisesta.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Katso Tapio Nurmisen juttu Münchenistä

Lue myös:

    Uusimmat