Lontoon patsaita alkoi hatuttaa – katso video

Lontoon kaduilla kävellessään saattaa parhaillaan törmätä erikoiseen näkyyn. Monet kaupungin ikonisista patsaista ovat nimittäin näyttäneet tänään hieman toisenlaisilta.

Esimerkiksi amiraali Nelsonin patsasta koristaa upouusi sinipunainen hattu olympiasoihtuineen. Eikä amiraali Nelson ole ainoa patsas, jonka kuuppa on koristeltu. Muun muassa lähistöltä löytyvä kuningas Yrjön patsas on saanut kruunukseen kultaisen hatun.

Patsaiden ovat osa Hatwalk-näyttelyä. Näyttelyssä 21 lontoolaispatsasta on saanut ylleen kuuluisien suunnittelijoiden tekemiä hattuja.

Yleisö on ottanut hattunäyttelyn vastaan pääasiassa innostuneena.

– Tulin nimenomaan katsomaan niitä. Olin tullut erääseen galleriaan aamulla ja luin lehdestä näistä hatuista, joten ajattelin, että minun täytyy nähdä ne. Mielestäni ne näyttävät upeilta, Lontoossa asuva 65-vuotias Liz Newman arvioi.

Myös Sunderlandista kotoisin olevat Graham Defti ja Colin Black innostuivat hatuista, jopa siinä määrin, että suunnittelivat nappaavansa yhden itselleen.

– Tämä on hienoa, mahtavaa itse asiassa. Aika korkealla vain. Ajattelimme kiivetä ylös ja varastaa yhden hatuista. Mutta tuo on ehkä liian korkealla, miehet vitsailivat yli 51-metrisen pylvään nokassa komeilevaa amiraali Nelsonia katsoessaan.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat