Pesäpalloseura Oulun Lipon johtoporras on tuskin päässyt hengähtämään kuluvan vuoden toisen konkurssiuhan jälkeen, kun uudet laskut odottavat jo maksaajansa. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukseen on tullut syksyn aikana kaikkiaan kuusi miesten superpesisjoukkueen palkkaturvahakemusta, joiden yhteenlaskettu summa on lähes 35 000 euroa.
- Neljä hakemusta on annettu Lipolle tiedoksi vasta eilen (maanantai), kaksi lähtee puolestaan tänään (tiistai). Riippuu Liposta, haluavatko he lausunnon antamiseen viikon vai kolme viikkoa, palkkaturvapäällikkö Jorma Kukka TE-keskuksesta sanoo.
Lipon toimitusjohtajan Esko Ahokkaan mukaan seura maksaa pelaajien maksut, eikä halua uutta konkurssihakemusta.
- Eihän meillä ole muita vaihtoehtoja. Rahojen löytäminen on sitten meidän päänsärky, Ahokas sanoo.
Keväällä TE-keskus jätti Liposta konkurssihakemuksen, mutta veti sen pois tehtyään seuran kanssa maksusopimuksen. Syyskuun puolivälissä TE-keskuksen saatavat olivat palkkaturvapäällikön Kukan mukaan "lähempänä 27 000 euroa". Seura oli Kukan mukaan tuolloin pysynyt "suunnilleen maksuaikataulussa".
- Tietenkin on toivottavaa, että Lippo itse maksaisi työntekijöilleen. Siihen täytyy pyrkiä. Jos työnantaja ei maksa, täytyy valtion maksaa, ja valtio perii puolestaan maksut työnantajalta, Kukka valottaa.
(MTV3-STT)