USA, 2002. Ohjaus: Chris Sanders, Dean DeBlois. Käsikirjoitus: Chris Sanders. Animaation ohjaus: Rick Sluiter. Leikkaus: Darren T.Holmes. Tuotanto: Clark Spencer. Kesto: 85 min.
Disney on mieltynyt isättömien ja äidittömien lasten tarinoihin. Kun vanhemmat puuttuvat, muiden perheenjäsenten ja ystävien merkitys korostuu. Ystävyyden lisäksi päästään käsittelemään myös turvattomuuden ja yksinäisyyden teemoja. Lilossa & Stitchissä pikkuisen Lilo-tytön vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudessa; hänen holhoojakseen on ryhtynyt isosisko, jolta ei arjen pyörittäminen oikein suju. Elokuvassa pureudutaan modernisti huoltajuusasioihin. Kovapintainen sosiaalityöntekijä Cobra Bubbles tekee Lilon ja Nanin kotiin tarkastuskäynnin, toteaa tilanteen huolestuttavaksi ja määrää lapsen huostaanotettavaksi, ellei sisko saa elämään ryhtiä. Työpaikoista kiinnipitäminen ja kotielämän hallinta eivät kuitenkaan käy Nanilta helposti. Kun perheeseen otetaan koira lohduksi yksinäiselle ja hyljeksitylle Lilolle, kaikki alkaa mennä entistä pahemmin poskelleen. Koiratarhasta valittu, sininen ja pitkäkorvainen otus nimetään Stitchiksi, joka on kaukaisella planeetalla tehdyn geneettisen kokeen epäonnistunut tulos. Maahan vahingossa tipahtanut peto on ohjelmoitu tuhoamaan kaiken eteensä osuvan.
Käsityönä syntyneet hahmot näyttävät havaijilaisilta ihmisiltä, eivät barbie-nukeilta. He elävät kirkkailla väreillä maalatussa piirroselokuvien paratiisissa, jossa on huojuvia palmuja, hulahula-tanssijoita, korkeita aaltoja surffailijoille, ikuinen kesä ja kaikkialle levittäytynyt kukkaisloisto. Elokuva ei tarjoa hätkähdyttäviä, syviä maisemia tai tehosteloistoa, mutta se on vankkaa perusanimaatiota ja värinkäytön juhlaa.
Elokuva on hauska, paikoitellen ihanan ilkikurinen, vaikka perusjuoni tähtääkin kaavamaisesti lujien perhesiteiden ylistykseen. Lilo & Stitch osoittaa, että menetysten ja epäonnistumisten jälkeenkin perhe voi toimia. Tärkeintä on avarakatseisuus ja kyky antaa muille mahdollisuus muuttua. Olisi toki ollut nokkelampaa, jos ulkoavaruuden tuhopakkaus ei olisi löytänyt omaa sisäistä ihmistään ja muovautunut mukavaksi. Mutta yhtä kaikki, elokuvassa on paljon raikasta särmikkyyttä. Melankoliassaan ja itsesäälissään Lilo makaa huoneensa lattialla ja kuuntelee Elviksen levyjä; samalla hän suunnittelee kostoa inhottaville koulukavereilleen ja lukee kirjaa käytännön voodoosta. Ja Stitch esittää elokuvassa kerrassaan mainion Elvis-imitaation. Läpi elokuvan Elvistä kuullaan onneksi kuitenkin vain levyltä Elviksen itsensä laulamana. Hyvä niin.
Sosiaalityöntekijä Bubblesin alkuperäisenä äänenä on Ving Rhames, Mr. Cool. Hahmo näyttää Rhamesilta niin paljon, että Disney on taitanut nikkaroida tyypin varta vasten hänelle. Vankkumatonta uskoa "ohanaan", havaijilaiseen perhetraditioon, jankutetaan hieman liikaa, vaikka perusasenne onkin Disney-tuotteeksi yllättävän epäsentimentaalinen. Animaatioperinteen konventioita sumeilematta riipivä Shrek ja sen menestys on pakottanut muutkin uudistumaan. Kilpailu animaatiomarkkinoilla tekee hyvää, se näkyy monopolia pitkään hallinneen Disneynkin uutuudessa.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Buena Vista