Liikemies Toivo Sukarin suuri suru

Toivo Sukari (Kuva: Veli-Matti Parkkinen/Lehtikuva)
Toivo Sukari (Kuva: Veli-Matti Parkkinen/Lehtikuva)Lehtikuva
Julkaistu 07.04.2009 07:50

Maskun kalustetalon perustajan Toivo Sukarin pikkuveli ja anoppi kuolivat samana päivänä.

Toivo Sukarin pikkuveli 45-vuotias Hannu Sukari menehtyi yhdistetyllä työ- ja hiihtomatkalla Levillä lauantaina. Hannu Sukari toimi Maskun kalustetalon henkilöstöjohtajana ja oli työskennellyt isoveljensä palveluksessa erinäisissä tehtävissä 15-vuotiaasta saakka.

Ilta-Sanomien haastattelema Toivo Sukari ei ollut vielä varma veljensä kuolinsyystä, koska ruumiinavausta ei ole vielä tehty.

– En osannut odottaa tällaista äkillistä poismenoa. Hannu oli periaatteessa ihan terve, vaikka hän kärsi uniapneasta. Veikkaisin, että hänen sydämensä oli loppu, mutta en tiedä vielä.

Toivo Sukari on nyt alun perin nelihenkisen veljensarjan viimeinen.

– Kaksi veljeäni kuolivat nuorina. Toinen oli 9-vuotias ja toinen 10-vuotias, Sukari kertoo lehden haastattelussa.

Veljekset kuolivat harvinaiseen aplastiseen anemiaan.

– Siinä luuydin ei kehitä uutta verta. Hannu oli kuitenkin ihan terve. Hän urheili paljon ja kävi punttisalilla.

Toivo Sukarin anoppi, Eeva Sukarin äiti kuoli pitkäaikaiseen sairauteen samana päivän, kun Toivo Sukarin veli menehtyi.

(MTV3)