Suomi, 2004. Ohjaus: Minna Virtanen. Käsikirjoitus: Lara Moon, Minna Virtanen. Kuvaus: Mark Stubbs. Leikkaus: Jussi Lehto. Tuotanto: Markus Selin. Pääosissa: Mi Grönlund, Nicke Lignell, Jasper Pääkkönen. Kesto: 99 min.
Hymypojan liepeillä pyörinyttä seksikohua jatkaa Solar Filmsin kiihkeästi markkinoima Levottomat 3. Elokuvan ympärille rakennettiin tv-sarja Haluatko filmitähdeksi; ja tuotannon vaiheita ja tekijöiden tuntoja on seurattu lannistumattomalla volyymilla viimeisen vuoden ajan. On positiivista, että suomalaisten elokuvantekijöiden itsetunto on kohonnut: markkinointirumbaa ei enää häpeillä vaan esillä oleminen kuuluu nykyisin automaattisesti kokonaispakettiin. Liiallinen vouhotus saattaa tosin kääntyä myös itseään vastaan: ainakaan Hymypoikaa huikea mainoskampanja ei onnistunut nostamaan katsojatilastojen kärkeen. Levottomat 3 osoittaa, miten on taas saatu aikaan paljon melua tyhjästä.
Elokuvan päähenkilö on kolmikymppinen Jonna (Mi Grönlund), jolla on ihana aviomies (Nicke Lignell), kivat lapset, antoisa työ eikä rahasta pulaa. Hänellä on kuitenkin yksi vakava ongelma: seksiriippuvuus. Tämä sairaus ajaa hänet naimaan tuntemattomia miehiä ja etsimään yhä kovempia kokemuksia vaikka rakastaakin vain yhtä, omaa aviomiestään.
Leena Lehtolaisen tarinan pohjalta tehty käsikirjoitus kärsii pahasta teennäisyydestä: näyttelijät puhuvat tahattoman korneja vuorosanojaan kuin amatöörinäytelmässä. Jonnan kovimmatkaan kokemukset tai sisällä kytevä syyllisyys eivät tunnu todelta. Elokuvan alaotsikon mukaan mikään ei riitä. Aktit siellä sun täällä alkavat kyllästyttää nopeasti. Nuoren purjehtijapojan Aleksin (Jasper Pääkkönen) oma vaarallinen valtapelikään ei säpsäytä eikä kohenna tarinaa. Minna Virtasen ohjauksessa on syntynyt kömpelöä draamaa naisen pyristelyistä addiktionsa ja sen synnyttämien valheiden verkossa. Elokuvan opetus on se, että kun riippuvuudelleen antaa periksi eikä hae ajoissa ammattiapua, koko elämä murenee.
Haluatko filmitähdeksi -kisan voittanut Hanna Karjalainen on saanut niin mitättömän pienen roolin, että saamaansa julkisuuteen nähden se tuntuu naurettavalta. Pirkka-Pekka Peteliuksen minuutin mittainen roolisuoritus lopussa on elokuvan nautittavin. Aihe ei ole kevyt, mutta sen olisi voinut toteuttaa vähemmän raskassoutuisesti ja ilman trendikkään musiikin pauhua. Toivottavasti nämä mediaan uppoavat kohuaiheet väistyisivät aidompien, sydämellä tehtyjen elokuvien tieltä.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Solar Films