Leo-Pekka Tähti haastettiin armottomaan kilpailuun – näytti vastustajalleen kuka on kuningas: "Maapallon nopein"

Leo-Pekka Tähti dominoi täysin hänelle asetettua haastetta Possen uuden kauden kolmannessa livelähetyksessä.

Possen uuden kauden kolmannessa livelähetyksessä perjantaina 21. syyskuuta nähtiin huippu-urheilija Leo-Pekka Tähti. Mies paljasti juontaja Jaakko Saariluoman haastattelussa muun muassa aloittaneensa elämänkertakirjaprojektin. 

– Se on uusi aluevaltaus, joutuu ehkä miettimään omaa elämäänsäkin syvällisemmin, Tähti kertoi. 

Tähti kertoi myös ratakelaajauransa lisäksi pelaavansa suhteellisen tosissaan koripalloa. Mies kertoi nimittäin pelaavansa tällä hetkellä muun muassa Espanjan liigassa.

– Ei vapaa-ajan ongelmia niin sanotusti ole, Tähti naureskeli.

Tähti kertoi myös saavansa yleensä puhelun Suomen maajoukkueelta aina, kun sellainen on saatu kasaan. 

Possemaiseen tapaan Tähti haastettiin haastattelun loputtua tiukkaan kilpailuun. Ennen lähetystä Tähti kertoi olevansa erittäin yllytyshullu persoona ja odottavansa innolla mitä vaan mahdollista kilpailua. 

– Pelin nimi on Tähti-hippa, eli ystävien kesken Leo-Pekka Lähti -hippa, juontaja Kalle Lamberg esitteli lajin katsojille. 

Tähteä vastaan asettui Duudsonien Jarppi Leppälä. Kaksikon tarkoituksena oli kiertää lavalle rakennettua rataa pitkin ja yrittää saada kilpakumppaninsa kiinni. 

– Ja koska Leo-Pekka nyt sattuu olemaan aivan koko maapallon kaikista nopein henkilö, ketä olen ikinä nähnyt, niin annetaan Jarpille tuommoinen kevyt etumatka, eli melkein kierros, Lamberg jatkoi sääntöjen kertomista.

Etumatkasta huolimatta kisa kääntyi nopeasti salamannopeasti kelanneen Tähden eduksi. Kisan hävinnyt Jarppi sai tutun rangaistuksen hieman uudella vivahteella: jauhotykillisen "tähtipölyä".

Posse perjantaisin MTV3-kanavalla klo 20!

Lue myös:

    Uusimmat