Lentokadeteille uusi sopimus

Maanpuolustuskorkeakoulun lentokadeteiksi valitut ovat allekirjoittaneet Pääesikunnan laatiman uuden palvelusitoumuksen Santahaminassa. Sen myötä puolustusvoimissa lentäjiksi koulutettavien sitoumuskausi pitenee 10,5 vuodesta 13,5 vuoteen ja hävittäjälentäjän koulutuskorvaus kasvaa suurimmillaan 275 000 markasta 500 000 markkaan.

Palvelusitoumuksen allekirjoitti kaikkiaan 24 lentokadettia 25:stä kurssille valitusta. Yksi valituista jätti opiskelupaikkansa muista kuin sitoumussyistä. Lentokadeteista pääosan opiskelu ilmavoimien upseeriksi uhkasi keskeytyä, kun he viikko sitten eivät allekirjoittaneet pääesikunnan laatimaa koulutuskorvaussopimusta. Sen allekirjoitti silloin vain kolme lentäjäksi opiskelevaa kadettia.

Nyt allekirjoitetussa sopimuksessa koulutuskorvaus nousee lentokoulutuksen edetessä. Ensimmäisen sitoumusvuoden aikana se on 150 000 markkaa, toisen eli Hawk-koulutuksen alkaessa 250 000 ja Hornet-koulutukseen siirryttäessä kolmannen vuoden alusta 500 000 markkaa.

Siviili-ilmailu houkutti

Puolustusvoimat nosti koulutuskorvausta ja pidensi lentäjiksi koulutettavien sitoumuskautta, koska ilmavoimista on kahden viime vuoden aikana hakeutunut runsaasti lentäjiä siviili-ilmailun palvelukseen. Lentäjien palkkoja puolestaan nostettiin viime keväänä tuntuvasti.

Ilmavoimista siirtyi viime vuonna siviili-ilmailuun lentäjiksi 17 upseeria ja tänä vuonna edelleen 17 upseeria ja 12 kadettia. Yhden ilmavoimien upseerin kouluttamisen Hornet-lentäjäksi on laskettu maksavan jopa kymmenen miljoonaa markkaa.

Lentokadettien kohdalla summa on huomattavasti pienempi. Puolustusvoimat sanoo haluavansa uudella sopimuksella estää entistä tehokkaammin kouluttamiensa lentäjien siirtymisen siviili-ilmailun palvelukseen kesken sopimuskauden. Aiemmin opintonsa aloittaneita uusi sopimus ei koske.

Uusi palvelusitoumus

Uudessa palvelusitoumuksessa sitoumusaika on 13,5 vuotta niille lentäjille, jotka saavat taistelukoneen, kuljetuskoneen tai helikopterin tyyppikoulutuksen. Sitoumusaika alkaa Maanpuolustuskorkeakoulun perustutkintolinjan toisen lukuvuoden keväällä, kun oppilaat aloittavat varsinaisen lentokoulutuksen Ilmasotakoulussa Kauhavalla.

Lentäjäksi koulutettavat sitoutuvat maksamaan valtiolle lentokoulutuksesta koulutuskorvauksen, mikäli he päättävät palveluksensa tai opiskelunsa puolustusvoimissa ennen sitoumuskauden päättymistä ja siirtyvät siviili-ilmailun palvelukseen lentäjän tai lennonjohtajan koulutusta edellyttävään tehtävään.

Koulutuskorvaista ei tarvitse maksaa, mikä palvelus keskeytyy terveydellisistä syistä. Kadettiaikana ei sitoumussakkoa myöskään tarvitse maksaa, mikäli siirtyy kokonaan toiselle alalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat