USA, 2007. Ohjaus: Marc Forster. Käsikirjoitus Khaled Hosseinin romaanin pohjalta: David Benioff. Kuvaus: Roberto Schaefer. Leikkaus: Matt Chesse. Musiikki: Alberto Iglesias. Tuotanto: William Horberg, Walter F. Parkes. Pääosissa: Khalid Addallan, Homayoun Ershadi, Shaun Toub, Zekiria Ebrahimi, Ahmad Khan Mahmoodzada. Kesto: 130 min. Levittäjä: Sandrew Metronome.
Angloamerikkalaisessa kirjallisuudessa kuuluu nyt maahanmuuttajien voimakas ääni. Yksi heistä on Afganistanista Yhdysvaltoihin muuttanut Khaled Hosseini, jonka Leijapoika herätti ilmestyessään kiivastakin keskustelua. Hosseini kirjoittaa maailmankirjallisuuden suurista teemoista: epäoikeudenmukaisuudesta, syyllisyydestä ja anteeksiannosta.
Leijapojan kertoja Amir on kirjailijanuraansa Yhdysvalloissa aloitteleva nuori mies, joka saa läheiseltä perheystävältä yllättävän puhelun, jossa häntä lähes vaaditaan palaamaan kaoottiseen kotimaahansa parinkymmenen vuoden jälkeen. Velvollisuus muuttuu ankaran matkan varrella urheudeksi, jonka ansiosta viaton lapsi pelastuu ja Amirin sielu saa rauhan.
Elokuva kerrotaan pääosin takaumien kautta. Amir kertaa mielessään lujaa ystävyyttään isänsä palvelijan pojan Hassanin kanssa 1970-luvun Kabulissa. Poikien yhteinen harrastus on afgaanien kansallishuvi, leijojen lennättäminen. Luokkaerot ovat lasten ystävyydessä jatkuvasti läsnä mutta eivät milloinkaan sen haitta, kunnes Amir näkee rikkaiden poikien tekevän ystävälleen jotakin järkyttävää. Hän raivostuu Hassanin liiallisesta nöyryydestä ja alistumisesta, kykenemättömyydestä ja haluttomuudesta puolustautua vääryyttä vastaan, mikä on osittain pojan luonteen ja tämän yhteiskunnallisen aseman sanelemaa. Suutuspäissään Amir pettää ystävänsä, esittää hätiköidyn valheen. Teko vainoaa Amiria vielä aikuisenakin, siihen asti kunnes hänelle tarjoutuu tilaisuus sovittaa syntinsä ja osoittaa hyvyytensä. Kuvio on samankaltainen kuin Ian McEwanin Sovituksessa mutta tarina ja sen puitteet ovat aivan toiset.
Afganistan-kuvaukset ovat yleensä täynnä julmuutta ja kuolemaa. Ohjaaja Marc Forsterkaan ei kaihda niitä, mutta hän ei myöskään poraudu sodan syihin. Forsterin elokuvan (kuten Hosseinin kirjankin) ydin on tunteissa. Opimme myös paljon islamilaisesta synnin käsitteestä ja lojaalisuudesta.
Viattomuus, julmuus ja häpeä välittyvät taitavasti lapsinäyttelijöiden katseista ja ilmeistä. Amirin isää Babaa näyttelevä Homayoun Ershadi (tuttu mm. Abbas Kiarostamin Kirsikan maku -elokuvasta) tekee huikean roolisuorituksen miehenä, jonka olemusta leimaavat kunnia, auktoriteetti, oikeudenmukaisuus ja rakkaus. Sairastuttuaan hän rapistuu menettämättä ylpeyttään ja viisauttaan. Aikuista Amiria näyttelevän Khalid Addallan varsin ilmeettömiin kasvoihin on asettunut suru, huoli ja pelko. Pääosin Kiinassa kuvattu Leijapoika kuljettaa katsojaa suurten tunteiden ja kammottavien tapahtumien läpi. Tämän kaiken Forster toteuttaa kauniisti ja häpeilemättömän sentimentaalisesti mutta ei imelästi.
Teksi Minna Karila