Lax jäi yhdeksän senttiä Pekingin kisalipusta | MTV Uutiset
Lax jäi yhdeksän senttiä Pekingin kisalipusta
Petteri Lax. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 26.07.2008 21:12(Päivitetty 26.07.2008 22:53)
Petteri Lax päätti pari vuotta jatkuneen kahdeksan metrin jahdin komeasti Kalevan kisojen pituushypyn mestarina. Huittislaisen Lauttakylän Lujan hyppääjä ponkaisi Tampereella voiton tuloksella 811. Sitä paremmin ovat suomalaisista koskaan hypänneet vain Tommi Evilä, Rainer Stenius ja Jarmo Kärnä.
- Näissä oloissa se oli maksimihyppy, Lax tunnusti.
Laxilla olisi ollut kilpailussa mahdollisuus nousta Pekingin olympiakoneeseen rikkomalla olympiakisojen A-tulosraja 820. Laxin mukaan tuon rajan rikkomiseen lauantaina olisi ollut mahdollisuuksia vain myötätuulen tuella. Laxin voittohyppy syntyi käytännössä tuulettomassa säässä.
- Jos myötätuulta olisi ollut sallitut kaksi metriä sekunnissa, se olisi ollut mahdollista. Se varmaan olisi tuonut 10 senttiä lisää, Lax totesi.
Lax ponkaisi Tampereen uusitulla Mondo-pinnalla hyvän sarjan. Kun hänen ennätyksensä ennen kisaa oli 793, kisan neljästä hypystä kaksi (800 ja 811) ylitti vanhan ennätyksen. Se, että olympiaraja jäi rikkomatta, ei loistavan sarjan jälkeen harmittanut.
- Tiesin jo kauteen valmistautuessa, että Tommi (Evilä) todennäköisesti rikkoo A-rajan, jolloin minunkin on se rikottava, jos aion päästä olympialaisiin, Lax totesi.
Lappeenrannassa mukana
Lax, 22, sijoittui toiseksi viime vuonna 22-vuotiaiden EM-kisoissa. Onnistuneen talven ja kevään harjoituskauden jälkeen hän on kuluvalla kaudella ollut fyysisesti loistokunnossa. Tekniikka vaan ei ole loksahtanut jengoilleen kertaakaan ennen kuin Tampereella.
- Tekniikka on kehittynyt koko ajan, mutta nyt sain ensimmäistä kertaa hypyn kunnolla nousemaan, Lax muisteli ennätyssiivuaan.
Laxin seuraava kilpailu on ensi viikon sunnuntaina Lappeenrannassa käytävä Eliittikisafinaali. Toiveissa on myös, että hän pääsisi elokuun aikana sopivaan kansainväliseen kisaan.
- Lappeenrannassa hyppään. Siellä on myös hyvä hyppypaikka, mutta olisihan se hienoa päästä hyppäämään johonkin kansainväliseen kisaan, mutta nyt ei vielä ole mitään tiedossa.
100 m: 1) Joni Rautanen Hollolan U-46 10,52, 2) Hannu Ali-Huokuna Viipurin U 10,66, 3) Simo Sipilä HIFK 10,87, 4) Jonathan Åstrand IF Kraft 10,89, 5) Jari Suikka LappeenrUM 11,01, 6) Olli Okkonen MikkKV 11,04, 7) Teppo Heimo TurUl 11,49. Nnamdi Anusim Lahden A hylättiin.
800 m: 1) Mikko Lahtio HKV 1.48,77, 2) Robert Rotkirch Esbo IF 1.49,45, 3) Rami Oravakangas PyhäjP 1.50,44, 4) Jonas Hamm Lahden A 1.50,99, 5) Anders Lindahl IF Länken 1.52,71, 6) Tommy Granlund Gamlakarleby IF 1.52,72, 7) Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 1.53,52, 8) Aki Nummela HKV 1.54,77.
Pituus: 1) Petteri Lax Lauttakylän L 811, 2) Juho-Matti Pimiä LappeenrUM 769, 3) Mikko Kivinen LohtajV 748, 4) Otto Kilpi Nokian U 740, 5) Roni Ollikainen HKV 736, 6) Jarno Tenhunen Juvan U 706, 7) Aleksi Haapakoski Oulun P 704. Simon Sundsten IK Falken ei hypännyt.
Seiväs: 1) Eemeli Salomäki SomerE 535, 2) Mikael Westö IF Femman 530, 3) Jarno Kivioja HKV ja Vesa Rantanen VirtU 515, 5) Olli Rannikko Nokian U 515, 6) Samuli Järvelä Soinin S 495, 7) Jouni Marjaniemi Vehmaan K 480. Matti Mononen ImatrU, Jussi Vähätiitto Oulun P ja Jere Bergius VesilV ei tulosta. Mikko Latvala HaapajK ei hypännyt.
1500 m: 1) Mari Järvenpää KokkolV 4.26,68, 2) Heidi Eriksson IF Nykarlebynejden 4.27,32, 3) Annika Rikberg Borgå A 4.27,43, 4) Saara Pekkarinen Lapinlahden V 4.27,84, 5) Sanni Klemelä Forssan S 4.30,33, 6) Hanna Haavikko TurUl 4.31,12, 7) Minna Järvenpää KokkolV 4.31,50, 8) Minna Nummela HKV 4.32,47, 9) Anna-Mari Määttänen Forssan S 4.34,59, 10) Eeva Sajanti Nurmon U-99 4.40,08, 11) Sara Sajanti Nurmon U-99 4.43,26, 12) Katriina Välimäki NoormarkN 4.48,06.
Kuula: 1) Suvi Helin Nokian U 15,36, 2) Niina Kelo JärvenpP 14,66, 3) Hennariikka Järvinen Turun Ul 14,40, 4) Johanna Pulkkinen PieksämV-98 14,21, 5) Tanja Mäkinen Pälkäneen LL 14,10, 6) Katja Kantanen Viipurin U 13,28, 7) Katariina Valla Nakkilan V 12,93, 8) Sanna Kämäräinen Lapinlahden V 12,88.
Moukari: 1) Merja Korpela Soinin S 67,43, 2) Lena Solvin If Nykarlebynejden 62,28, 3) Nina Schvedoff JärvenpP 59,31, 4) Annika Nurminen HartolV 58,05, 5) Hannele Kuutti SavonlR 55,90, 6) Päivi Sipilä Oulun Pyrintö 55,51, 7) Johanna Salmela KokkolV 53,14, 8) Erica Ekholm Noormarkun N 52,35.
Keihäs: 1) Kirsi Ahonen Turun W 58,86, 2) Taina Kolkkala Porin YU 56,53, 3) Jelena Jaakkola Soinin S 55,13, 4) Oona Sormunen TohmajU 50,29, 5) Sini Kiiski Laitilan J 50,25, 6) Merja Pitkänen Alatornion P 49,41, 7) Paula Tarvainen NoormarkN 49,18, 8) Anni Taponen Janakkalan J 44,26.
7-ottelu: Tilanne lajin 4/7 jälkeen: 1) Niina Kelo JärvenpP 3408, 2) Maija Lasaroff JoensK 3385, 3) Sanna Saarman LeppävS 3114, 4) Minna Viljanen NakkilV 3029, 5) Jutta Heinonen JanakkJ 2962, 6) Suvi Liimatainen TampP 2941, 7) Mikela Levo Nokian U 2864, 8) Reeta Parkkonen MuuramY 2861, 9) Miia Kurppa Salon V 2836, 10) Katja Kuusela MikkKV 2748, 11) Jenna Sikiö HKV 2706, 12) Kirsi Kuuttila UudenkKK 2644, 13) Iitu Hölttä MikkKV 2759, 14) Sanni Kuusisto LiedP 2121. -Salla Rinne EspT ja Matilda Bogdanoff keskeyttivät.
Karsinnat:
Miehet:
400 m aj (loppukilpailuun kummastakin erästä kolme sekä kaksi ajalla):
Eräå 1: 1) Ari-Pekka Lattu Lahden A 51,61, 2) Janne Mäkelä Oulun P 53,72, 3) Panu Pasanen Vihdin V 54,01, 4) Ossi Linkoaho HKV 54,29, 5) Joni Ilanen Riihimäen K 54,78, 6) Simo Seppälä Turun Ul 55,58, 7) Mikael Rönkkö TuusulanjU 55,93, 8) Ville-Pekka Kokko Joensuun K 58,72.
Erä 2: 1) Collins Hart Lahden A 53,01, 2) Toni Sofronjuk HKV 53,52, 3) Hannu Poussu Noormarkun N 54,40, 4) Tuomas Liisanantti JyvKU 54,69, 5) Arttu Hirvonen Lapin L 54,81, 6) Arttu Malmivirta Turun Ul 55,42, 7) Samu Oras HarjavJ 55,97.
Kolmiloikka (8 parasta loppukilpailuun): 1) Aleksi Tammentie Tamp38 15,42, 2) Sauli Leino Uudke 15,29, 3) Antti Inkinen ImatrU 15,14, 4) Jussi Tuunanen LapVi 15,10, 5) Janne Harju LahdAh 15,10, 6) Johan Meriluoto BorgåA 15,08, 7) Mikael Inkeroinen HKV 14,90, 8) Ville Välimäki JoensK 14,89, 9) Mika Purmonen JoensK 14,88, 10) Kyösti Vänskä KitU 14,81, 11) Juho Sanaslahti KaipVi 14,61, 12) Janne Alasalmi OulHui 14,54, 13) Marko Koivunen LahdAh 14,13.
Kiekko (8 parasta loppukilpailuun): 1) Frantz Kruger VasaIS 60,35, 2) Johan Åkerlund IFLänk 55,74, 3) Jouni Walden IkaalU 55,52, 4) Juha Lahdenranta PorY 55,29, 5) Mikko Kyyrö KeravU 55,09, 6) Mika Loikkanen JärvPa 54,82, 7) Pertti Hynni ViipU 54,15, 8) Jouni Helppikangas SaarNs 52,93, 9) Raine Munukka IlmaKi 52,70, 10) Joni Mattila HimU 51,43, 11) Teemu Olli JoensK 51,07, 12) Juuso Sillanpää JyvKU 49,97, 13) Joni Peuraniemi KolaTU 49,24, 14) Teppo Ryyti HavU 49,04, 15) Jarkko Takaluoma LapVi 48,38, 16) Juha Kumpulainen IisVi 41,24.
Korkeus (8 parasta loppukilpailuun): 1) Oskari Frösen IF Länken 205, 1) Osku Torro Jyväskylän Kenttäurheilijat 205, 1) Jussi Viita Tampereen Pyrintö 205, 1) Lauri Stenroth Janakkalan Jana 205, 5) Henri Vitikainen Orimattilan Jymy 205, 6) Mikael Rajala Espoon Tapiot 205, 7) Jaakko Karhunen Jyväskylän Kenttäurheilijat 205, 8) Mauri Kaattari Himangan Urheilijat 205, 9) Urpo Sippola Laukaan Urheilijat 200, 10) Heikki Pärnä Turun Urheiluliitto 195, 11) Jarkko Parkkonen Kyyjärven Kyky 195. -Joonas Jokivartio Oulun Pyrintö, Jussi Ala-Laurinaho Loimaan Leisku, Niko Kyyhkynen Espoon Tapiot ei tulosta.
Naiset:
100 m (finaaliin kolme kummastakin erässä sekä kaksi ajalla):
Erä 1: 1) Sari Keskitalo Pellon P 11,69, 2) Jenna Jokela Nakkilan V 11,97, 3) Jasmina Viitala Viipurin U 12,16, 4) Annu Kangasaho JyvKU 12,19, 5) Nooralotta Neziri Porin YU 12,23, 6) Noora Hämäläinen JoensK 12,27, 7) Minna Sundberg LeppävS 12,39.
Erä 2: 1) Seyi Omojuwa Lahden A 11,84, 2) Anna Heiniö TampP 11,89, 3) Jasmin Showlah Viipurin U 12,02, 4) Katja Salivaara MikkKV 12,09, 5) Johanna Halkoaho SuodennU 12,18, 6) Minna Laukka JyvKU 12,21, 7) Suvi Nisula MuuramY 12,33.