MTV:n laskelmien mukaan Suomi on tähän mennessä rokottanut kansalaisiaan liian hitaasti, jos laumasuojaa halutaan tavoitella vielä tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tahti on kiihtymässä.
Suomen pitää parantaa merkittävästi rokotustahtia, jos laumasuojaa halutaan tavoitella juhannukseen mennessä.
Asia käy ilmi MTV Uutisten tekemistä laskelmista. Ne on tehty THL:n nettisivuillaan julkaisemien lukujen pohjalta. Luvuissa kerrotaan, kuinka monta rokoteannosta Suomeen on kullakin viikolla toimitettu. Yksinkertaistuksen vuoksi MTV:n laskelmissa oletetaan, että kaikki annokset pistetään suomalaisiin.
Jos suomalaisia rokotettaisiin joulu–helmikuun keskimääräisellä rokotustahdilla, laumasuojan taso saavutettaisiin vasta vuoden 2022 loppupuolella. Rokotustahti on kuitenkin kiihtynyt.
Helmi–maaliskuun saapuvien rokotusannosten keskiarvolla Suomi rokottaisi noin 55 000 ihmistä viikossa. Tällöin laumasuoja saavutettaisiin ensi vuoden keväänä.
Rokotetahti kuitenkin kiihtyy entisestään, kun yhä useampi rokotevalmistaja saa tuotteensa markkinoille. Lääkevalmistaja AstraZeneca sai hyväksynnän Euroopan lääkevirastosta perjantaina.
Johnson & Johnsonin ja Curevacin koronarokotteiden kehittely on pitkällä, ja ne voivat tulla käyttöön helmi–maaliskuun aikana.


