Lasse Kukkosen upea ura päättyy – niitti huimaa menestystä Leijonissa ja SM-liigassa

Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa jääkiekon parissa. 38-vuotias Kukkonen kertoi asiasta maanantaina Kärppien tiedotustilaisuudessa.

– Ajatus alkoi muotoutua kauden aikana, ja joskus alkuvuodesta tuli sellainen fiilis, että nyt laitetaan kaikki likoon tähän kevääseen, ja sen jälkeen mulla on mielenrauha. Päätös oli monen asian summa. Mietin kuinka paljon se vaatii sitoutumista, minkä verran vielä löytyy paukkuja auttaa joukkuetta. Itsellä on sen verran jo kilometrejä takana, että kausi vaatii niin paljon muutakin kuin pelkkiä treenejä ja pelejä, joten joutui miettimään onko henkisesti valmis siihen. Lopulta pystyin hyvillä mielin päästämään siitä irti, Kukkonen avaa päätöksensä taustoja.

Kukkonen debytoi miesten tasolla jo kaudella 1999–2000. SM-liigan lisäksi Kukkonen ehti pelata Pohjois-Amerikassa NHL:ssä ja AHL:ssä, Venäjän KHL:ssä ja Ruotsin SHL:ssä.

Suomessa hän voitti neljästi mestaruuden Kärppien paidassa.

Kukkonen teki myös mittavan uran A-maajoukkueessa – kruununa vuoden 2011 MM-kulta Slovakian Bratislavassa. Tämän lisäksi hänellä on kaksi MM-hopeaa ja yksi MM-pronssi.

Kukkonen edusti Suomea neljästi olympiatasolla. Hän on pokannut yhden olympiahopean ja kahdesti olympiapronssia. Maaotteluita hänelle kertyi peräti 181.

Kukkonen kipparoi Kärpät kolmeen eri otteeseen Suomen mestariksi. Liigassa hän pelasi yhteensä 651 ottelua (tehot 72+134=206).

Lue myös:

    Uusimmat