Lampedusa tukehtuu siirtolaisiin - tunnelmat kiristyvät

Pieni Italialle kuuluva Lampedusan saari Välimerellä on ratkeamassa liitoksistaan Pohjois-Afrikasta saapuvien laittomien siirtolaisten vuoksi.

Suurin osa tällä hetkellä Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista on tunisialaisia ja libyalaisia, mutta joukossa on myös muun muassa eritrealaisia ja somaleja.

Viimeisen kolmen päivän aikana veneistä on rantautunut yli 3 500 ihmistä. Tunnelmat Lampedusassa alkavat kiristyä.

Paikalliset asukkaat valittavat rikollisuuden kasvaneen. Hygienia huolettaa, koska saaren siirtolaiskeskuksen saniteettitilat eivät riitä. Raikas meri-ilma alkaa muuttua painostavaksi avokäymälän löyhkäksi. Kaikkialla on roskaa ja rojua. Jotkut perheet ovat lähettäneet lapsiaan pois saarelta.

Lampedusalaiset protestoivat eilen Italian hallitusta vastaan sulkemalla sataman suun siirtolaisilta takavarikoiduilla veneillä. Protesti oli symbolinen: satoja uusia ihmisiä nousi eilenkin maihin.

- Hallitus on hylännyt meidät, tähän ei ole ratkaisua. Emme tiedä enää, mitä tehdä, satamalaiturilla protestiin osallistunut Cinzia Licciardi sanoi.

Italian hallitus on ilmoittanut pitävänsä huomenna ylimääräisen kokouksen siirtolaisongelman takia. Huomenna on myös tarkoitus siirtää 6000 ihmistä saarelta mantereelle kuudella laivalla. Tänään aiotaan siirtää noin 700, viikonlopun aikana mantereelle siirrettiin satoja.

Tämän vuoden puolella Lampedusaan on saapunut lähes 19 000 laitonta siirtolaista. Koko viime vuoden aikana heitä rantautui nelisen tuhatta. Vakituisia asukkaita saarella on noin 5000.

(MTV3 - AP - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat