Lama nipistää myös vanhojentanssipuvuista

Vanhojentanssien loisto uhkaa jäädä heikon taloustilanteen jalkoihin. Säästöjä haetaan ainakin kampauksista.

- Aiempina vuosina meillä on ollut torstai-ilta ja perjantaiaamu aivan täynnä. Tänä vuonna vain muutamia tyttöjä tulee kampaukseen. Uskoakseni tämä on yleinen ilmiö, kertoo kampaajamestari Titti Haapala.

Salon Titti Haapala sijaitsee Helsingin keskustassa, aivan Ressun lukion kupeessa.

- Viime vuonna lukiolaiset olivat tuoneet pukuja jopa Moskovasta asti, ja niistä oli maksettu lähemmäs 1000 euroa. Tänä vuonna ei ole sellaista, yli 30 vuotta kampaamoalalla toiminut Haapala kertoo.

Säästölinjan on havainnut myös Koillis-Helsingin lukion liikunnanopettaja Josefiina Hiitola.

Kuva: Lehtikuva

-Aiemmin on ollut yksi tai kaksi, jotka ovat tehneet kampauksensa itse. Tänä vuonna heitä on kymmenkunta. Toki osa pistää tansseihin paljonkin rahaa, mutta keskiarvoisesti kulutus jää tänä vuonna varmaan normaalia pienemmäksi, hän arvioi.

Hiitolan mukaan kursseille on ilmoittauduttu entiseen tapaan, eikä peruutuksia rahan puuttumisen takia ole tullut.

Kuva: Lehtikuva

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat