Lakkopäivän yllätys: Takseja tarjolla yllin kyllin

Helsingin taksiyrittäjät ovat varautuneet suureen lakkopäivään koko arsenaalillaan. Yllättäen kaikille takseille ei olekaan löytynyt kyyditettäviä.

Taksi Helsingin tiedottaja Pia Pouttu kertoo, että joukkoliikenteen mielenilmaukseen varauduttiin ennakkoon ”pahimman mukaan”, eli kaikki 1 350 autoaan pantiin liikkeelle. Ennakkoon arvioitiin, että kysyntää riittää niin paljon, että taksit loppuvat ainakin hetkittäin jopa kesken.

Takseja on kuitenkin yllättäen riittänyt Helsingin tolpilla aamun aikana reilusti. Poutun mukaan etukäteen tehdyt ennakkotilaukset on saatu hoidetuksi moitteettomasti ja vapaita takseja on ollut liikkeellä yllin kyllin.

– Tilanne onkin nyt ilmeisesti se, että suurin osa ihmisistä on jäänyt kotiin viettämään joko etä- tai lomapäivää. Eli kysyntä ei olekaan ollut niin suurta kuin mihin on varauduttu. Myöskään meidän keskuksessamme ei ole mitään ruuhkaa, Pouttu selvittää.

Pouttu arvioi monien aamulla mahdollisesti kuvitelleen, että ei edes kannata soittaa taksia, kun sitä ei kuitenkaan saa.

– Me olemme omassa viestinnässämme kyllä yrittäneet korostaa sitä, että taksitilauksia otetaan vastaan tauotta ja olemme myös lisänneet sekä kalustoa että taksikeskuksen vahvuutta tänään. Mutta ilmeisesti on ajateltu niin, että taksia ei ehkä sittenkään saa.

Pouttu uskoo, että myöhemmin päivällä kysyntä vilkastuu.

– Ainakin nyt, kun ihmiset kaupungilla kulkiessaan huomaa, että takseja on reilusti vapaana, asian pitäisi tulla selväksi, Pouttu naurahtaa.

– Perjantaiaamut ovat rauhallisia normaalistikin ja pahin vilske alkaa yleensä vasta puolenpäivän jälkeen ja iltapäivällä. Katsotaan nyt,  miten tänään käy ja muuttuuko sää myrskyksi.

Lue myös:

    Uusimmat