Entinen hiihdon päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö jatkaa paljastuksiaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa. Erityisen kovaa hän hyökkää viikonloppuna Tour de Skin voitosta kamppailevaa Virpi Kuitusta kohti.
Artikkelissa Kyrö kertaa aiemmin julkisuudessa esitettyjä väitteitä systemaattisesta dopingkulttuurista, joka on hänen mukaansa hallinnut takavuosina Suomen kilpahiihtoa.
Kyrö ei halua haastattelussa hyökännyt varsinaisesti urheilijoita kohtaan, vaan kohdistaa sanansa dopingista tiennyttä ydinryhmää vasten. Yhden poikkeuksen hän kuitenkin tekee, ja se koskee tämän hetken huippuhiihtäjää Virpi Kuitusta. Kyrö oli nimittäin Lahden MM-hiihdoissa itse läsnä, kun Kuitunen hoidettiin pikavauhtia infuusioon ennen starttia kisa-alueen tuntumassa.
- Tuon Kuitusen kohdalla minä teen poikkeuksen näistä urheilijoista. Siitä voi ja pitää puhua reilusti, koska sehän on tässä käyttäytynyt ihan törkeästi sillä lailla, että se lähti omia avustajia ja henkilöstöä syyttämään. Vielä niin häijyllä tavalla, että jos se olisi mennyt läpi se Kuitusen juttu millään tavalla, niin sehän olisi käynyt näiden lääkäreitten koulutuksen ja ammatinharjoittamisen päälle.
- Kun sinne punaiseen taloon mentiin, niin siellä oli naisten aerobictunti meneillään. Siitä juostiin salin läpi yläkertaan, ja monot kolisi. (Lääkäri Juha-Pekka) Turpeinen oli siellä neulan ja letkun kanssa valmiina. Minä puristelin siinä infuusiopussia, että neste tulisi mahdollisimman nopeasti, Kyrö kertoo.
Veriarvojen manipulointi systemaattista
Kyrön kertaa, että hiihdon dopingkulttuurin ydinporukkaan kuuluivat entinen päävalmentaja ja lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki, entinen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Esa Klinga, nykyinen toimitusjohtaja Jari Piirainen ja entinen päävalmentaja ja lajijohtaja Antti Leppävuori.
Kyrön mukaan suomalaishiihtäjät manipuloivat veriarvojaan Trondheimin MM-kisoissa 1997, ja Lahden MM-hiihdoissa 2001 toiminta oli täysin systemaattista.
- En kuitenkaan halua puhua yksittäisten urheilijoiden lääkityksistä. Ei minulla ole mitään intohimoja tai haluja ryvettää urheilijoita. Nehän on muutenkin järjestelmän lapsia, järjestelmän kasvatteja ja lopulta uhreja. Totta kai ne on hyötyneetkin siitä valtavasti matkan varrella. Minusta pääasia on kuitenkin se järjestelmä siellä takana, ja sen vastuu puuttuu ihan kokonaan, Kyrö sanoo.
Pitkä prosessi jatkuu
Takavuosien dopingpyykkiä ei ole vieläkään saatu pestyksi puhtaaksi. Nyt Keskusrikospoliisi tutkii, valehtelivatko asianomistajina olleet Hiihtoliiton henkilöt vuonna 1998 käydyssä STT:n dopingjutussa.
- Iso virhe minun osalta oli se, että lähdin asianomistajaksi siihen STT-juttuun. Sen kritiikin otan vastaan, että silloin 1998 olisi pitänyt puhua ja olla lähtemättä siihen mukaan. Samalla olisin tietysti pannut pisteen valmentajauralle, Kyrö toteaa.
Lue myös:
Kuitunen Kyrön väitteistä: En lue, enkä kuuntele
Kyrö pitää Leppävuorta pikkutekijänä dopingissa
Lue kaikki maastohiihdon doping-jutusta!
(MTV3-STT)