Jalkapallon MM-kisoissa Ranskan mestaruusjuhlat lähtivät liikkeelle hyvin vetisellä tavalla, sillä finaalin päättymisen jälkeen Moskovaan iski todellinen rankkasade. Finaalin palkintojaossa nähtiin lopulta varsin hämmentävä hetki.
Pääkuvan videolla Tulosruudun juttu jalkapallon MM-finaalista.
Kulta- ja hopeamitaleja sekä itse MM-pokaalia saapuivat jakamaan Venäjän, Ranskan ja Kroatian presidentit sekä kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n ylin johto.
Tänään maanantaina Suomeen huipputapaamista varten matkustava Vladimir Putin sai todellista erityiskohtelua, kun palkintojenjaon keskellä taivaalta alkoi tulla vettä rajulla tavalla.
Putinin päälle kiikutettiin hyvin nopeasti sateenvarjo, kun taas ympärillä olleet tahot saivat täyslaidallisen vettä niskaansa.
Tovin odottelun jälkeen myös muille alettiin tuoda sateenvarjoa Putinin myhäillessä kaikessa rauhassa. Hän nimittäin välttyi pahemmalta kuurolta.
Putinin vieressä esimerkiksi FIFA:n presidentti Gianni Infantino kastui aivan täysin.
Itse finaalissa maailmanmestaruuden nappasi Ranska, joka kaatoi Kroatian 4-2.