Kuusi viikkoa karilla - lastin purku alkoi Uudessa-Seelannissa

Uuden-Seelannin rannikolla karilla olevasta rahtialuksesta on vihdoinkin saatu poistettua ensimmäiset sen lastina olevista konteista. Konttien siirtäminen aloitettiin jo toissapäivänä, mutta operaatio jouduttiin silloin keskeyttämään kovan merenkäynnin takia.

Aluksessa on yhä yli 1200 konttia. Niiden siirtämisen arvioidaan kestävän useita viikkoja. Avuksi tarvitaan muun muassa suurempi nosturialus, joka saapunee paikalle aikaisintaan ensi kuun alussa.

Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella riuttaan juuttuneessa Rena-aluksessa on yhä yli 1200 konttia.

Liberian lipun alla seilannut Rena ajoi karille kuusi viikkoa sitten noin 20 kilometrin päässä Taurangan kaupungista, Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoisrannikolla.

Aluksesta on vuotanut mereen noin 385 tonnia dieselpolttoainetta saastuttaen laajalti rantoja.

Viranomaisten mukaan laivan polttoainetankit on saatu tyhjennetyksi eilen.

Osa Taurangan ympäristön uimarannoista on puhdistustöiden jälkeen avattu, vaikka siellä täällä hiekassa on yhä havaittavissa jälkiä öljylietteestä. Vuoroveden mukana öljyä saattaa yhä huuhtoutua maihin.

Ensimmäisten onnettomuuden jälkeisten viikkojen aikana mereen joutui myös kontteja.

Kova merenkäynti on vaikeuttanut ja hidastuttanut kaiken aikaa Renan pelastustöitä. Pahasti kallellaan olevan aluksen kyljissä on useita halkeamia ja sen pelätään yhä katkeavan.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat