Mäkilegenda Matti Nykäsen kevääksi suunniteltu parisuhdeneuvojakin sisältävä aforismikirjan julkaisua on siirretty.
Myötä- ja västämäessä -niminen kirja oli tarkoitus julkaista kevään aikana Minerva Kustannus Oy:n toimesta. Matti Nykäsen ennen uuttavuotta saatu lähestymiskielto on saanut kustantamon kuitenkin laittamaan kirjan julkaisun jäähylle.
– Muutamat ihmiset ovat kyselleet meiltä, että aiommeko todella julkaista Nykäsen parisuhdeneuvoja sisältävän oppaan nyt, kun mies on tuomittu lähestymiskieltoon. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, eli Matin saaman lähestymiskiellon, olemme tehneet sellaisen päätöksen, että kirjan julkaisua siirretään, myynti- ja markkinointipäällikkö Jorma Mahlanen kertoo Viihdeuutisille.
Matti Nykänen nousi otsikoihin heti joulun jälkeen, kun selvisi mäkikotkan viettäneen joulunpyhät joulupäivän illasta lähtien Tampereen poliisin putkassa. Matin ja Mervin välille oli puhjennut riita, jonka seurauksena Ylöjärven-kodissa oli heiluteltu veistä sillä seurauksella, että Mervin kasvoihin oli tullut syvä viiltohaavo.
Matti tuomittiin ennen uutta vuotta kolmen kuukauden lähestymiskieltoon.
– Emme suhtaudu perheväkivaltaan mitenkään kevyesti Minerva-kustantamossa. Sen asian ei pidä naurattaa missään suhteessa ja koska Matin kirjassa on parisuhdeneuvoja, niin kirjaa ei julkaista nyt keväällä. Kirjan tulevaisuus on auki, Mahlanen sanoo.
Matti Nykänen on kunnostautunut parisuhdeneuvojan lisäksi myös kokkiohjelmassa. Mäkikotka on keitellyt soppia Mattihan se sopan keitti -ohjelmassa Sub-kanavan nettisivuilla.
Kaikki ohjelman jaksot ovat nähtävillä vielä hetken Subin netissä osoitteessa Sub.fi/matti.
(MTV3)