"Kuoliko isäsi tai äitisi iskuissa? Astukaa eteen"

Gazassa noin 200 000 lasta on palannut kouluun ensimmäistä kertaa Israelin hyökkäyksen jälkeen. Koulutyön alku oli kuitenkin tavallisuudesta poikkeava. YK:n koulussa Beit Lahijassa rehtori Riad Maliha aloitti päivän kuulutuksella:

- Jos isänne tai äitinne kuoli iskuissa, astukaa eteen. Jos kotinne tuhoutui, astukaa eteen, Maliha pyysi. YK:n virkailijat keräsivät näin noin 20 oppilaan tiedot, jotta heidän perheensä saisivat hätäapua.

Malihan mukaan seuraavat päivät kuluvat lähinnä oppilaiden kanssa keskustellessa. Opettajat yrittävät auttaa heitä ymmärtämään ja käsittelemään sitä, mitä on tapahtunut.

- Tunneilla oppilaita rohkaistaan kertomaan kokemuksistaan tai kirjoittamaan tai piirtämään niitä, rehtori kertoo.

Israelin ilmaiskut ja maahyökkäys tappoivat Gazassa yli 1300 ihmistä, heistä liki kolmannes oli lapsia. Kolme viikkoa kestänyt sota päättyi tulitaukoon viime viikonloppuna.

Lapset pelkäävät uusia ampumisia

Beit Lahijan koulurakennuskin koki kovia pommituksissa. Yläkerran luokkahuoneesta on jäljellä enää mustuneita seinänkappaleita muistutuksena israelilaiskranaatin osumasta noin viikko sitten. Kouluun oli tuolloin paennut toista tuhatta ihmistä. YK:n mukaan 5- ja 7-vuotiaat pojat saivat surmansa räjähdyksessä.

- Lapset kyselevät minulta, miksi koulua ammuttiin ja he pelkäävät että niin käy uudelleen. Yritämme sanoa heille, ettei ole mitään pelättävää ja että heidän pitäisi jatkaa leikkejään, sanoo koulukuraattori Khitam Aziz.

Kaikkiaan kolme gazalaiskoulua joutui kriisin aikana Israelin armeijan tulittamaksi. Yhdessä niistä kuoli peräti 40 ihmistä, ja YK on vaatinut Israelia panemaan syylliset vastuuseen.

YK rahoittaa Gazassa 221:ta koulua. Myös Hamas-järjestön ylläpitämät koulut avasivat lauantaina ovensa.

- Ajatelkaa millaisia keskusteluja lasten kanssa käydään. Koulutielle palaa tuhansia traumatisoituneita lapsia, miettii YK:n avustusjärjestön UNRWA:n edustaja Christopher Guinness.

Puolet Gazan asukkaista on alle 18-vuotiaita.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat