Kuolema on aina läsnä legendaarisessa kilpailussa – suomalaiskuski kertoo poikkeuksellisen radan kylmäävästä piirteestä: "Automaattisesti todella vakavaa"

– Vauhtihan se kisasta tekee vaarallisen. Korkeuserot ja kevennykset siihen lisäksi, Korhonen pohtii.

– Vaarallisuus on osa sitä koko haastetta. Siellä ei voi ajaa riskillä, vaan siellä pitää ajaa itseluottamuksella.

Kuolinluvuista voisi päätellä, että Mansaaren katuradalla tapahtuu paljon loukkaantumisia, mutta asia onkin täysin päinvastoin.

– Itse asiassa ei ole suurta loukkaantumismäärää. Ne harvat loukkaantumiset tapahtuvat niin suurista vauhdeista, että se on automaattisesti todella vakavaa, Korhonen kertoo.

Pelko

Juha Kallion mukaan Mansaaren kisa on yksi kilpailu muiden joukossa, mutta ylimääräinen kunnioitus heijastuus sanoista, kun mies alkaa kuvailla tapahtumaa.

– Onhan se pelottavaa, mutta sehän se siisti juttu onkin. Ei sitä tietenkään mieti, että henki lähtisi. Ei tule ajateltua niitä vaaroja, vaikka ne totta kai pitää muistaa, Kallio sanoo.

Kilpailu poikkeaa vauhtinsa takia ratamoottoripyöräilystä todella paljon.

– Kovalla riskitasolla ei pysty ajamaan ja omat rajat pitää ymmärtää. Jos radalla pystyy ajamaan 120-prosenttisesti, eli vähän kovempaa kuin taidot antaa myöden, on tuolla pakko pitää 90 prosentissa, että pysyy homma kasassa. Ei huvita turhanpäiväisiä riskejä ottaa.

Kalliolle meinasi käydä kalpaten heti ensimmäisenä kisavuonna Mansaarella.

– Se johtui ajovirheestä. Liian aikaisin menin kurviin sisään, enkä mahtunut enää radalle, kun tultiin ulos mutkasta. Hyvin perinteinen ensikertalaisen kaatuminen. Ei ollut kotiläksyt tarpeeksi hyvin tehty, Kallio myöntää.

Kallio törmäsi lammasaitaan ja häneltä lähti taju. Lääkärit olivat nopeasti paikalla, ja hänet kiidätettiin helikopterilla sairaalaan.

– Ei minulle käynyt kovinkaan pahasti. Taju lähti, mutta ei tullut isoa loukkaantumista. Hyvä tuuri oli mukana.

LUE MYÖS: Karmea katastrofi! Esapekka Lappi rallin kärkipaikalta ulos

Riskien hallinta

Mansaaren kilpailussa ajetaan myös sivuvaunuluokassa.

Rata on 60 kilometriä pitkä, ja se pitää todella opetella etukäteen kunnolla, tai kisaan ei ole asiaa.

– Rata on niin pitkä, että sen opettelua ei voi jättää kisaviikonlopun treenikierroksiin. Ennen kuin ajaa kierrostakaan, pitää tietää, mihin tie kääntyy, ja miten mutka ajetaan. Jos ei ole läksyjä tehnyt, on ajaminen vaarallista eikä siitä tule yhtään mitään, Korhonen kertoo.

Katuratakisaan kuuluu, että varsinaisia turva-alueita ei ole, eikä niistä luultavasti olisi kovin paljon hyötyäkään, kun painetaan lähes kolmeasataa kylien, vuoriston ja peltojen keskellä.

– Se on osa sitä haastetta ja osa sitä viehätystä. Jos siitä ottaisi riskielementin pois, se ei olisi enää sama juttu, Korhonen sanoo.

Kukaan ei tietenkään lähde tapahtumaan kuolemaan tai loukkaantumaan ja turvallisuus on tietenkin huomioitu. Ennen kisaviikkoa on viikon mittainen harjoitusjakso, jossa kuljettajat pääsevät käymään rataa läpi. Järjestäjät puuttuvat ajoon, jos se näyttää epävakaalta.

– Järjestäjät katsovat harjoituksissa että kaikki ajavat oikeaa linjaa. Jos joku ajaa miten sattuu, käydään puhuttelemassa.

Silti joka vuosi onnettomuuksia sattuu. Se kuuluu lajiin.

– Ajaminen antaa ihmisille niin paljon. Välillä niitä onnettomuuksia sattuu, ajovirheitä tai teknisiä ongelmia. Vähän niin kuin vuorikiipeilyssä tai vapaalaskussa. Vapaalaskuhommissa kuoli varmaan viime vuonna myös paljon porukkaa, Kallio pohtii.

Vauhdin hurma ja sen antama adrenaliiniryöppy vetää kuitenkin viime kädessä voiton. Korhonen tiivistää tunteen, mikä ajamisesta tulee.

– Se on parasta mitä voi tehdä. Se hyvän olon tunne minkä siitä saa, on jotain ihan käsittämätöntä. Ihan mahtavaa.