Kuningas Hussein haudattu

Jordanian kuningas Husseinin hautajaiset alkoivat klo 12 Ammanissa. Eilen 63-vuotiaana kuolleen Husseinin hautajaisiin osallistui kymmeniä valtionpäämiehiä ympäri maailman.

Kuningas Husseinin arkku kannettiin ulos hänen Baab al-Salamin asunnostaan kello 12 Suomen aikaa, vuorokausi kuninkaan kuoleman jälkeen. Merkittävin valtionjohtajan hautajaistilaisuus sitten Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin salamurhan vuonna 1995 on asettanut Jordanian armeijan ja poliisin täydelliseen turvallisuusvalmiuteen.

Arkkua kantoi aluksi kuusi Jordanian kuninkaallisen perheen jäsentä, jotka siirsivät sen sitten kahdeksan armeijan upseerin kannettavaksi. Husseinin mustiin pukeutunut leski kuningatar Noor seurasi tapahtumaa asunnon sisäänkäynniltä. Arkku, joka oli kääritty Jordanian lippuun, asetettiin panssaroidun ajoneuvon päälle, jossa se matkasi 20 kilometrin matkan Ammanin katujen halki kuninkaanlinnan muurien sisälle. Siellä satojen surijoiden virta kiersi kuolleen kuninkaan arkun vieritse.

Maailman johtajat Jordaniassa

Jordaniaan saapuivat illalla mm. Britannian pääministeri Tony Blair, Ranskan presidentti Jacques Chirac ja Saksan liittokansleri Gerhard Schröder. Presidentti Bill Clintonin kone laskeutui Jordaniaan tänään aamupäivällä. Samassa koneessa saapui myös kolme entistä Yhdysvaltain presidenttiä, George Bush, Jimmy Carter ja Gerald Ford, sekä YK:n pääsihteeri Kofi Annan. Suomesta hautajaisiin osallistuu presidentti Mauno Koivisto, joka isännöi Husseinin ja kuningatar Noorin Suomen vierailua vuonna 1987.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin saapui myös aamulla Ammaniin. Hän lähti matkalle vastoin lääkäreiden määräystä. Kyseessä on 68-vuotiaan Jeltsinin ensimmäinen ulkomaanmatka sitten viime lokakuun. Neljä aikaisempaa matkaa on peruutettu Jeltsinin jatkuvien terveysongelmien takia. Jeltsin aikoo Jordaniassa ainoastaan kunnioittaa kuningas Husseinin muistoa ja palata heti hautajaisten jälkeen Moskovaan.

Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin tosin tapasivat hautajaisissa toisensa lyhyesti, vain muutaman minuutin ajan. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan presidentit puhuivat maidensa välisistä asioista samoin kuin kansainvälisistä kysymyksistä.

Abdullah kuninkaaksi

Jordania sai eilen uuden kuninkaan kun sijaishallitsija prinssi Abdullah vannoi kuninkaanvalan parlamentin edessä. Jordanian hallitus julisti pian kuninkaan kuoleman jälkeen suruajan, joka kestää 40 päivää islamilaisen lain mukaisesti. Kaupat, koulut ja pankit pidetään suljettuina ensi torstaihin asti.

Jordanian uusi kuningas Abdullah nimitti eilen velipuolensa prinssi Hamzan kruununprinssiksi, ilmoittivat viranomaiset Ammanissa. Prinssi Hamza, 18, on edesmenneen kuningas Husseinin ja tämän neljännen puolison kuningatar Norin vanhin poika. Hamza oli kuningas Husseinin lempilapsi.

Tarkkailijoiden mukaan nimitys voi luoda jännitteitä Jordanian kuningasperheessä. Tammikuussa kuningas Hussein syrjäytti yllättäen veljensä Hassanin kruununprinssin paikalta ja nimitti hänen tilalleen Abdullahin. Yksi syy tähän oli, ettei Hassan ainoastaan pyrkinyt kuninkaaksi, vaan halusi myös nimittää oman poikansa kruununprinssiksi. Nyt tehdyn päätöksen mukaan Hassanilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia saada omaa poikaansa kuninkaaksi.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat