Kumparelaskun kaksinkertainen MM-kultamitalisti ja Torinon olympialaisten hopeamitalisti Mikko Ronkainen tekee paluun freestylen pariin. Kaksi vuotta sitten uransa lopettanut Ronkainen ilmoitti asiasta tiistaina.
Ronkainen seuraa paluunsa myötä mäkihyppylegenda Janne Ahosen jalanjälkiä. Ahonen ilmoitti omasta comebackistaan maaliskuussa. Molempia motivoivat Vancouverin olympialaiset.
- Kaksi vuotta sitten lopettaminen oli oikea päätös. Olen saanut tänä aikana olla kotona ja nähdä lasten kasvavan. Perheellä ja taustajoukoilla on vahva tuki uran jatkamiselle. Ilman heidän tukeaan en olisi paluuta lähtenyt tekemään, Ronkainen kertoi.
Oulun yliopistossa markkinointia pääaineena opiskelevalle Ronkaiselle aikaa on riittänyt opiskelu- ja perhe-elämän ohella myös kumparelaskun seuraamiseen.
- Koko ajan olen seurannut kisoja ja ollut ajan hermoilla meneillään olevasta. Laji on hieman muuttunut minun tyyliselle laskijalle eduksi, kun laskemista arvostetaan nykyään enemmän. Usko on, että itsellä on mahdollista päästä kärkikahinoihin. Mielenkiintoinen ja hyvä tilanne, Ronkainen jatkoi.
Ronkainen on menestynyt urallaan loistavasti Pohjois-Amerikan rinteillä. Hän on voittanut maailmanmestaruuden Whistlerin olympiamaisemissa 2001 sekä kaksi vuotta myöhemmin Deer Valleyssa.
- Olympiamaisemista on kyllä hyvät muistot, vaikka ei Vancouverissa varsinaisesti samassa kumpareikossa kisatakaan. Pekka Lehtikallion (maajoukkueen päävalmentaja) mukaan rinne sopii laskutyylilleni mainiosti ja olympialaiset ovat yksi urheilijan uran kohokohdista. Mutta ei suinkaan pidä unohtaa maailmancupia, sinne panostan myös täydellä teholla, Ronkainen mietti tulevaa.
Valmistautuminen olympiakauteen on alkanut jo kotimaan kevätlumilla Suomulla. Siellä Ronkainen on innostunut jopa hyppimään, vaikka pitkä tauko onkin takana.
- Olen minä tässä käynyt laskemassa kumpareita ja välillä hyppinytkin. Sieltä se vanha tunne alkaa löytyä ja nyt viimeiset hypyt menivät jo ihan loistavasti, summasi Ronkainen.
(MTV3)