Kulkukoirat ihmisten kimpussa Moskovassa - jo yksi kuolonuhri

Moskovalaiset ovat viime aikoina joutuneet yhä useammin ärhäköiden kulkukoirien terrorisoimiksi, kertoo Moskova.Info-sivusto. Kaupungissa on tällä hetkellä noin 200 – 250 kaupunkilaisten kimppuun säännöllisesti hyökkäilevää kulkukoiralaumaa.

- Laskujemme mukaan kaupungilla pyörii noin 200-250 koiralaumaa, viidestä kahdeksaan koiraan kussakin, kadonneiden kotieläinten etsimiseen erikoistuneen yrityksen johtaja Valeri Sugrobov kertoo Moskova.Info-sivuilla. Hänen mukaansa kulkukoirat vaeltelevat etupäässä torien ja roskalavojen läheisyydessä.

Suurin ongelma on koirien aggressiivisuus. Päivittäin noin 7-8 kaupunkilaista joutuu kulkukoiran puremaksi. Kivun lisäksi kulkukoiran purrutta kaupunkilaista seuraa kuusi rokotetta vesikauhun varalta.

Hyökkäykset ovat jo johtaneet yhteen kuolemantapaukseen. Tämän alussa kulkukoirien lauma hyökkäsi puistossa kävelyllä olleen 55-vuotiaan miehen kimppuun. Mies menehtyi saamiinsa vammoihin.

Tilanteen helpottamiseksi viranomaiset ovat päättäneet 15 uuden koiratarhan rakentamisesta syksyyn mennessä. Uusiin koiratarhoihin voidaan sijoittaa yhteensä 24 000 kulkukoiraa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat