KRP:n peiteoperaatio kummastuttaa eduskuntaa

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt harkitsee selvityspyyntöä KRP:n väitetystä peiteoperaatiosta. Suomen Kuvalehden mukaan KRP salasi laittomasti tekemänsä peiteoperaation oikeusasiamieheltä ja sisäministeriöltä vuonna 2001.

Lehti kirjoittaa, että poliisi teki elokuussa 2001 salaisen peiteoperaation Espoossa. Soluttautujaksi valittiin ulkomaalainen poliisimies, joka lennätettiin Suomeen helikopterilla. Espoossa mies lyöttäytyi törkeästä huumausainerikoksesta epäillyn virolaismiehen seuraan.

Lehden mukaan operaation tarkoituksena oli selvittää virolaisen maastoon kätkemien huumeiden sijainti.

Suomen Kuvalehden selvitysten mukaan eduskunnan oikeusasiamieheltä ei löydy mitään tietoja kyseisestä operaatiosta, vaikka sisäministeriön olisi pitänyt siitä raportoida. Ulkomaalaisen käyttäminen peiteoperaatioissa ei ollut tuolloin sallittua.

Apulaisoikeusasiamies Lindstedt kertoo kuulleensa tapauksesta ensi kertaa Suomen Kuvalehdeltä. Hänen mukaansa ministeriöltä saatetaan pyytää selvitystä tapauksesta. Lindstedt kertoi STT:lle, että asia ratkaistaan lähipäivinä.

Ministeriö on pyytänyt KRP:ltä selvitystä

Ministeriön poliisiylitarkastaja Robin Lardot kertoo, ettei KRP:ltä tullut aikoinaan kyseisestä operaatiosta ilmoitusta poliisiylijohdolle. Hän sanoo myös, ettei KRP:n johto ole päättänyt lehdessä mainitusta operaatiosta.

Peitetoiminnasta voivat päättää vain KRP:n ja suojelupoliisin päälliköt. Lardot oli kyseiseen aikaan KRP:ssä apulaispäällikkönä.

Lardotin mukaan ministeriö pyysi tapauksesta erillistä selvitystä KRP:ltä viime viikolla.

- Tarkoitus on selvittää, mistä tässä ylipäätään on kyse. Mahdollisesta jatkosta päätetään sen jälkeen, kun selvyyttä on saatu, Lardot sanoi STT:lle.

KRP:n nykyinen apulaispäällikkö Tero Kurenmaa puolestaan sanoi, ettei voi kommentoida peitetoimintaan liittyviä tapauksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat