Kroatia etenee kohti EU:ta

Kahden muun jäsenehdokkaan, Turkin ja Makedonian, meno on selvästi verkkaisempaa. Makedonian neuvotteluja ei ole edes aloitettu uudistusten puutteen vuoksi.

Kroatian neuvottelut Euroopan unionin jäsenyydestä etenevät yhä sujuvasti. Sen sijaan muiden jäsenyyttä tavoittelevien Kaakkois-Euroopan maiden edistyminen on takkuisempaa.

- Kroatia on myönteinen esimerkki muille maille. Neuvottelut etenevät hyvää vauhtia, laajentumiskomissaari Olli Rehn arvioi.

Rehn esitteli tänään Brysselissä EU:n laajentumispolitiikan vuosiraporttia.

Kroatia tavoittelee jäsenyyttä jo vuoden 2010 tienoilla. EU ei kuitenkaan ole luvannut maalle mitään päivämääriä. Kahden muun jäsenehdokkaan, Turkin ja Makedonian, meno on selvästi verkkaisempaa.

Makedonian neuvotteluja ei ole edes aloitettu uudistusten puutteen vuoksi. Rehn ei vielä luvannut neuvottelujen aloituspäivämäärää. Makedonia on ollut jäsenehdokas jo kaksi vuotta.

Turkin neuvottelut ovat käynnissä, mutta etenevät hitaasti. Rehn patistaa maata jälleen kiihdyttämään uudistuksiaan etenkin mielipiteen- ja uskonnonvapauden suhteen.

- Ei ole hyväksyttävää, että ihmisiä viedään oikeuteen vain siksi, että he ilmaisevat mielipiteitään ilman väkivaltaa, Rehn moittii.

Komissio haluaisi kuitenkin pitää jonkinlaista vauhtia yllä Turkin neuvotteluissa. Rehnin mukaan keskusteluja voitaisiin jo lähiviikkoina jatkaa esimerkiksi kuluttajapolitiikassa, johon ei liity poliittista kiistaa.

Rehn ei suostunut kommentoimaan, miten Turkin mahdollinen isku Pohjois-Irakiin vaikuttaisi neuvotteluihin. Turkki on valmistautunut sotilaallisiin toimiin kurdijärjestö PKK:n iskujen vuoksi. PKK on EU:n terrorijärjestöjen listalla.

- EU tuomitsee kaikki terroriteot, Rehn muistuttaa.

Balkan vielä lähtökuopissa

Muut Balkanin maat Bosnia-Herzegovina, Serbia, Montenegro ja Albania eivät ole vielä edes saaneet jäsenehdokkaan asemaa. Maiden kanssa toimitaan erillisen yhteistyösopimuksen pohjalta. Montenegro ja Albania ovat jo allekirjoittaneet omat sopimuksensa.

Rehn ilmoitti tänään, että myös Serbian sopimusteksti on alustavasti valmis. Sitä ei kuitenkaan voida lopullisesti allekirjoittaa ennen kuin maa toimii täydessä yhteistyössä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa.

Bosnian sopimuksen allekirjoitus on puolestaan törmännyt maan poliisiuudistuksen puutteeseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat