Kristo Salmisen elämäntaparemontti mahdollisti TTK-kilpailuun osallistumisen: "Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan"

Kristo Salminen löysi elämäntaparemonttinsa myötä uudelleen liikunnan ilon.

Näyttelijä Kristo Salminen kertoo MTV Uutisille, ettei osallistuminen Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan olisi välttämättä ollut mahdollinen ilman muutama vuosi sitten aloitettua elämäntaparemonttia. TTK-parketeille näyttelijä kertoo kuitenkin silti lähtevänsä rauhallisesti. 

– Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan. Mutta en myöskään mitään liikoja kuvittele. 

– Nuoremmalla ihmisellä kaikki jänteet sekä lihakset ovat semmoisessa kunnossa, että ne kaikki mukautuvat tavallaan. Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän tulee niitä kitkapaikkoja. 

Salminen ei lähde tavoittelemaan sanojensa mukaan TTK-taipaleeltaan tarinaa, jonka myötä hän tulisi muutaman kuukauden aikaan sekä huippukuntoon, että huipputanssijaksi. 

– Sitten voi muuten kerätä kaikki välilevyt ja nivelkapselit lattialta, kun lähtee kotiin. 

Elämäntaparemonttinsa myötä Salminen kertoo oppineensa panostamaan siihen, että liikunnan harrastaminen pysyy hauskana harrastuksena, eikä se ole itsensä kurittamista tai rankaisua. Salminen painottaa, että liikunnan pitäisi aina olla sellaista, että siitä jää aidosti hyvä olo. 

Salminen on itse toiminut liikkuvan asiamiehen tittelillä Liikkuva aikuinen -projektissa, jossa kannustetaan työikäisiä ihmisiä liikuntaan. Projekti on auttanut häntä itseäänkin. 

– Aina välillä sieltä nousee se vanha rankaisija, mutta yritän sille sitten sanoa aina, että anna olla vaan. 

Tanssii Tähtien Kanssa mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19:30. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin.

Lue myös:

    Uusimmat