Saksa-Ranska, 2009. Ohjaus, käsikirjoitus ja musiikki: Julie Delpy. Kuvaus: Martin Ruhe. Leikkaus: Andrew Bird. Tuotanto: Julie Delpy, Matthew E. Chausse, Andro Steinborn. Pääosissa: Julie Delpy, Daniel Brühl, William Hurt, Anamaria Marinca. Kesto: 98 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Kreivitär on totisesti Julie Delpyn lapsi. Delpy on käsikirjoittanut, ohjannut ja osittain tuottanut elokuvan, lisäksi hän on säveltänyt siihen musiikin ja näyttelee sen pääosaa.
Esikoisohjauksellaan 2 päivää Pariisissa Delpy vakuutti vetävänsä vertoja ihmissuhteista ja neurooseista komedioita tekevälle Woody Allenille. Kreivittäressä Pariisi-elokuvan älykkäästä ja hulvattomasta huumorista ei ole jälkeäkään. Delpyn uutuus on haudanvakava epookkidraama unkarilaisen kreivittären Erzébet Báthoryn veren tahraamasta elämästä.
Kertoja kuvailee alussa pikakelauksen tavoin kreivittären elämänvaiheita hänen järjestettyyn avioliittoonsa asti. Jo lapsena hyytävää tunteettomuutta osoittanut Erzébet hautasi lintuja elävänä vain nähdäkseen, mitä niille tapahtuu. Kertoja muistuttaa, ettei historia rakennu faktoista. Lukuisat filmatisoinnit, näytelmät ja kirjat ovat myös tuoneet lisämausteensa tämän paholaismaisen kreivittären henkilökuvaan.
Delpy keskittyy elokuvassaan siihen, mitä tapahtuu kreivittären miehen kuoltua, hänen tavattuaan juhlissa nuorukaisen nimeltä Istvan (Daniel Brühl). Kreivitär rakastuu silmittömästi, mutta rakkauden kohde sattuu valitettavasti olemaan Erzébetiä kosiskelleen kreivi Thurzon (William Hurt) poika. Kreivi ei siedä sitä, että oma poika päihittää hänet rakkaudessa, joten hän päättää sabotoida suhteen. Jätetyksi tulemisen Erzébet tulkitsee suuren ikäeron syyksi ja alkaa pakkomielteisesti tavoitella ikuista nuoruutta.
Hän uskoo, että neitsyiden veri on nuoruuden eliksiiri, 1600-luvun botox. Hän vuodattaa kuiviin satoja nuoria naisia ja valelee ihoaan heidän verellään. Tehokasta verenkeräämistä varten hän rakennuttaa jopa mekaanisen verenpuristimen, joka tekee hänestä historian tappavimman sarjamurhaajan.
Lopussa Delpy vetää maton koko tarinansa alta ja viittaa mahdollisuuteen, että Báthoryn julmuudet olisivat vain miesten keksimiä herjauksia. Miksi hän on sitten niin kiinnostunut näiden veritekojen äärimmäisen totisesta kuvaamisesta, jos ne ovat vain miehisen mielikuvituksen tuottamaa fiktiota?
Julie Delpy on Erzébet Báthoryna jäinen ja hymytön. Valitettavasti hän on myös psykologisesti epäkiinnostava, vaikka pahuus onkin yleensä kiehtovaa. Katsojan side henkilöhahmoihin jää olemattomaksi: heidän käytöstään ja tunteitaan ei ymmärrä.
Olisin kaivannut motivointia sille, miksi nainen koki Istvanin rakkauden niin ainutlaatuisena ja korvaamattomana. Istvanin syvät tunteet ovat aivan yhtä käsittämättömiä. Ja vankka usko neitsyiden veren nuorentavaan voimaan yhtäkkiä vain syttyy Erzébetin päässä ja juuttuu sitten sinne.
Delpy ei tee päähenkilöstä inhimillistä olentoa vaan pakkomielteensä ohjaaman ja valtaansa empimättä käyttävän hirviön. Naisen puuhista ei järkyty eikä niitä ymmärrä. Goottisen draaman pinta on koruttomuudessaan tyylikäs. Ulkoisesti kaikki on mallillaan, mutta sisällöltään draama on tyhjä. Kreivittären katsominen tuntuu puolentoista tunnin hautajaisilta ilman surua.
Teksti: Minna Karila