Paramount, 2011. Ohjaus Joel Coen & Ethan Coen. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1. Ääni DD 5.1. Kesto 106 min.
Loistavia leffoja 1990-luvulla (mm. Fargo, Big Lebowski) tehtailleet Coenin veljekset Joel ja Ethan ovat 2000-luvulla olleet menestyksekkäitä, mutta ailahtelevia. Kolmikko Mies joka ei ollut siellä, Sietämätöntä julmuutta sekä The Ladykillersin uusintaversio olivat lieviä pettymyksiä kaikki, mutta niiden jälkeen Coenit räjäyttivät pankin: Menetetty maa oli vuoden 2007 parhaimpia elokuvia ja se nappasikin ansaitusti parhaan elokuvan, käsikirjoituksen, ohjauksen sekä miessivuosan Oscarit.
Tuon menestyksen jälkeen veljekset tarjoilivat mukiinmenevän pöljäilykomedian Burn After Reading sekä oudon, juutalaiskulttuuriin pureutuneen, nimellisesti komediakategoriaan laitetun A Serious Manin.
Niiden jälkeen oli vuorossa jälleen remake. Tällä kertaa Coenit tekivät uransa ensimmäisen länkkärin (vaikka Menetetyssä maassa olikin selkeä spagettiwesternin vivahde) ja onnistuivat hienosti. Clint Eastwoodin loistavan Armottoman jälkeen länkkäreissä on tavoiteltu realismia, joten likaa piisaa hienojen asujen rinnalla. Näin on myös tässä elokuvassa. Alkuvaiheen Fort Smith –kohtauksissa on tyyliä mukana, mutta kun siirrytään intiaaniterritorioon, alkaa näkyä rujoa kuvastoa.
Mattie Ross (Hailee Steinfield) on 14-vuotias, sanavalmis tyttö, joka saapuu perheen mustan apulaisen kanssa hakemaan isänsä Frankin ruumista kotiin. Isä koki ennenaikaisen kuoleman apumiehensä Tom Chaneyn (Josh Brolin) ampumana. Mattie päättää palkata paikallisen sheriffin metsästämään Chaneyn ja toimittamaan tämän oikeuden eteen ja lopulta ansaitsemaansa kuolemaan. Sheriffi Reuben ”Rooster” Cogburn (jälleen loistava Jeff Bridges) on kova kuin kivi, mutta viinaanmenevä eikä lainkaan luotettava kumppani. Mattie on kuitenkin järkähtämätön ja näin alkaa kaksikon matka Chaneyn perään. Joukkoon lyöttäytyy myös Texas Ranger nimeltä LaBoeuf (Matt Damon), jonka kukkoileva luonne saa Roosterin kettuilemaan tälle jatkuvasti.
LaBoeufin kyllästyttyä naljailuun ja jätettyä kaksikon, nämä vihdoin tapaavat Chaneyn ja Mattie joutuu tämän pomon ”Lucky” Ned Pepperin (Barry Pepper) pihteihin. Tarvitaan odottamatonta apua, että Mattie pääsee vapaaksi Pepperiltä ja Chaneylta.
Elokuvan upea musiikki on jälleen Carter Burwellin käsialaa. Burwell ja Coenit ovat tehneet yhteistyötä aina vuoden 1984 Blood Simple –elokuvasta lähtien, True Gritin ollessa jo 13:s soundtrack Coenien elokuviin.
Hailee Steinfield on loistava Mattiena, jolla ei missään vaiheessa tule vaikeuksia ilmaista itseään. Myös muut pääosanäyttelijät tekevät hienoa työtä. Lisäksi on kehuttava eversti Stonehilliä näytellyt Dakin Matthews, jonka tinkimiskilpailut Mattien kanssa olivat erityisen herkullista katsottavaa.
Erityiskehuja täytyy antaa myös leffassa käytettävästä puhetyylistä, joka on aina niin tyylikästä ja kunnioittavaa, jopa silloin kun sävy on toista lyttäävä. Siksi olikin hieman harmillista katsoa ekstroista löytyvää dokkarinpätkää, jossa Steinfield kertoi ajastaan leffaa tekemässä ja puhui kuin kuka tahansa nykypäivän teini, suoltaen like-sanaa joka toiseen väliin.
Muitakin lisukkeita on kerrankin katsottavissa. Ennen leffan katselua on tarjolla kuusi leffatraileria. Yksi dokumentti esittelee elokuvan puvustuksen ja toinen dokumentti alkupuolen tapahtumapaikan Fort Smithin laittamisen elokuvakuntoon. Kolmannessa pätkässä näyttelijätähdet kehuvat toisiaan minkä kerkeävät.
True Grit – Kova kuin kivi ei ole Coenin veljesten paras elokuva, mutta sijoittuu helposti kärkipäähän. Nyt pitäisi vielä nähdä se John Waynen tähdittämä alkuperäinen elokuvaversio.
Leffa: * * * * ½
Ekstrat: * * * *