Kouvolan Kiina-keskuksen viisumit KRP:n syynissä

Suomessa on paljastunut tapauksia, joissa viisumi on anottu jonkin yrityksen nimissä sen asiasta tietämättä. Viisumeilla on saatettu salakuljettaa ihmisiä Eurooppaan. Aidoilla viisumeilla ja matkustusasiakirjoilla liikkuvien ihmisten kiinnijäämisriski on liki olematon.

Kouvolan Kiina-keskus on keskusrikospoliisin tarkkailussa viisumiepäselvyyksien takia. Viranomaiset epäilevät kauppakeskusta käytettävän hyväksi viisumien hankinnassa Eurooppaan laittomasti pyrkiviä kiinalaisia varten. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE.

Osa viisumin saaneista kiinalaisista ei ole saapunut lainkaan Kouvolaan, vaan heidän epäillään menneen muualle Schengen-alueelle.

Rikoskomisario Jouko Ikonen vahvistaa, että KRP on tarkkaillut China Centerin nimissä haettuja Schengen-viisumeja jo jonkin aikaa. Asia ei ole kuitenkaan ainakaan vielä edennyt rikostutkintaan.

- Olemme seuranneet viisumin saaneiden ihmisten maahan saapumisia ja maasta lähtemisiä jälkijättöisesti rekisteritiedoista.

Suomessakin on paljastunut tapauksia, joissa viisumi on anottu jonkin yrityksen nimissä sen asiasta tietämättä. Viisumeilla on saatettu salakuljettaa ihmisiä Eurooppaan. Aidoilla viisumeilla ja matkustusasiakirjoilla liikkuvien ihmisten kiinnijäämisriski on liki olematon.

China Center mainostaa olevansa kiinalaisten teollisuusyritysten tukkukeskus, joka palvelee Euroopan ja Venäjän markkinoita. Kauppakeskukseen on tulossa 150 yritystä ja niihin nelisensataa työntekijää.

Kolmen viime vuoden aikana Kouvolaa varten on myönnetty noin 700 viisumia. Ylen haastattelema Kiina-keskuksen pääomistaja sanoo, että kauppakeskus on joutunut päinvastoin vaikeuksiin viisumipulan takia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat