Kotkan perussuomalaisten puheenjohtaja kiistää liittyneensä kohupuolueen FB-ryhmään

Perussuomalaisten belgialaissyntyinen ehdokas Freddy van Wonterghem kampanjoi Kotkassa 15. huhtikuuta 2011.
Perussuomalaisten belgialaissyntyinen ehdokas Freddy van Wonterghem kampanjoi Kotkassa 15. huhtikuuta 2011.Lehtikuva
Julkaistu 27.11.2012 09:21(Päivitetty 19.06.2013 09:29)

Tämän aamuisessa radio Novan Enbuske & Linnanahde Crewn ohjelmassa Kotkan perussuomalaisten puheenjohtaja Freddy Van Wonterghem kiistää liittyneensä Suomidemokraattien ryhmän jäseneksi.

– En tiedä tyypeistä mitään. Se, miksi minut liitettiin ryhmään johtuu varmaan siitä, että olen saanut osakseni julkisuutta. Lisäksi minut on leimattu maahanmuuttokriittiseksi, Wonterghem kertoo.

Wonterghem kertoo haastattelussa, että hän kuuli olleensa Suomidemokraattien Facebook-ryhmässä ensimmäisen kerran viime viikolla. Viikonloppuna hän unohti asian ja eilen se nousi uudelleen julkisuuteen. Perussuomalaisista Wonterghem ei ole pois lähdössä.

– Jos joskus jään persuista pois, niin silloin jään eläkkeelle.

Eilen Turun Sanomat uutisoi, että ryhmä nykypuolueisiin tyytymättömiä maahanmuuton vastustajia on perustamaassa uutta puoluetta nimeltä Suomidemokraatit. Puolue aiotaan ensi vaiheessa rekisteröidä yhdistykseksi ja sen jälkeen kerätään kannattajakortteja puolueeksi rekisteröitymistä varten.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa