Koti pyörien päällä - Sirkus Finlandia OSA II

Sirkus Finlandian sesonki 2011 alkaa olla lopuillaan. Takana on reilut sata paikkakuntaa Suomessa, lukuisia herätyksiä ennen kukonlaulua sekä seitsemän kuukautta tien päällä. Jokakoti kurkisti, millaista elämä sirkuskodeissa on.

Suomalais-tanskalainen sirkusperhe viihdyttää katsojia pelleshow'llaan. Perheenisä Lasse on kulkenut sirkuksen matkassa jo lähes 30 vuotta. Tien päällä hän tapasi myös suomalaisen Tiina-vaimonsa, jolla on neljännes vuosisataa sirkuselämää takanaan.

- Tämä on entinen hammaslääkärivaunu. Vastaanottotiski sijaitsi nykyisessä keittiössämme. Kylpyhuone oli röntgenhuone, sillä seinistä paljastui tinaa ennen remonttiamme, Tiina kertoo.

Vaunun sisäpinnat ovat ruusupuuta. Kattoikkunat tuovat avaruutta ja valoa vaunuun. - Olen hieman isänmaallinen, sillä kiertuekodistamme löytyy Pentikiä, Iittalaa ja Finlaysonia, Tiina naurahtaa.

Vuonna 1973 valmistuneeseen vaunuun on myöhemmin rakennettu suomalaiset Termos-ikkunat. Sohvat on puolestaan valmistettu mittatilaustyönä Pohjanmaalla. Keittiön peilit ovat tanskalaisvalmisteisia.

- Kerran ajoin kiermutelevaa tietää alas. Yhtäkkiä kauhukseni muistin, että täysi kahvikuppi oli jäänyt keittiönpöydälle, rekan rattia pyörittävä Tiina kertaa. - Kun pääsimme perille, tilkkaakaan sumpista ei ollut läikkynyt. Sirkuksessa sanotaan, että se on hyvän kuskin merkki.

Teksti ja kuvat: Katja Nykänen

Lue myös:

    Uusimmat