USA 2004. Ohjaus: Tony Scott. Käsikirjoitus: Brian Helgeland. Tuotanto: Lance Hool, James W. Skotchdopole. Kuvaus: Paul Cameron. Leikkaus: Christian Wagner. Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Marc Anthony, Radha Mitchell, Christopher Walken, Giancarlo Giannini, Rachel Ticotin, Jesús Ochoa. Kesto: 146 min.
"Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" toteaa vanha totuus. Tony Scottin uutuustrilleri Koston liekki nyökkää raamatullisen faktan suuntaan lisäämällä siihen oman totuutensa: joskus aseeseen on tartuttava - ja siihen myös hukuttava. Koston liekki, uusintaversio vuoden 1987 samannimisestä Scott Glenn -leffasta, on pätevintä toimintaa pitkään, pitkään aikaan.
Denzel Washington esittää Creasya, entistä palkkasotilasta, joka on piipahtanut tuulettamaan kroonisesti huonoa omaatuntoaan Meksikoon. Perille päästyään mies viihtyy vanhan aseveljensä, paikalliseksi "johnwayneksi" kehutun Rayburnin (Christopher Walken) seurassa. Rayburn järjestää kaverilleen työkeikan meksikolaisen liikemiehen tyttären henkivartijana. Kidnappauksistaan kuuluisan maanosan kaduilla ei ole turvallista liikkua, etenkään jos isäpapalla on oletettua lunnaiden maksukykyä.
Ryypiskelyyn taipuvainen Creasy ryhtyy pienen Pita-tytön (Dakota Fanning) aseistetuksi lapsenlikaksi. Alkuyrmistelyn jälkeen parkkiintunut pokerinaama sulaa valloittavan pikkutytön parhaaksi kaveriksi. Onnettomuus odottaa kuitenkin jo kulman takana, ja Creasy on päästä hengestään korruptoituneiden kyttien ja kaappareiden napatessa pellavapään omiin hoteisiinsa. Miehen maatessa sairaalassa omaiset ryssivät lunnasoperaation poliisin taustatuella, eikä kasvoton kidnappaaja tunne armoa edes amerikkalaisen äidin (Radha Mitchell) kyynelten edessä.
Pahasti puolikuntoinen henkivartija vannoo kostoa. Apunaan Rayburn sekä ihmiskaappauksia tutkiva paikallislehden toimittaja Mariana (Rachel Ticotin) Creasy aloittaa omat tutkimuksensa, jotka vievät hänet latinoamerikkalaisen korruption ytimeen asti. Kostajan viikate niittää konnan toisensa jälkeen kunnes edessä on verisen operaation lopullinen kliimaksi, josta ei yllätyksiä puutu.
Monen kovin merkityksettömän toimintapätkän tekijä Tony Scott tarjoilee uransa tähän asti parhaan elokuvan. Vissi osuutensa asiaan on ollut käsikirjoittaja Brian Helgelandilla, jonka viimeaikaisista saavutuksista muistettavin on jännäridraama Menneisyyden ote (Mystic River, 2003). Samaa, ensiluokkaisen elegistä fiilistä voi aistia upeasti kokoonpannusta Koston liekistä, joka kahdessa ja puolessa tunnissa palkitsee katsojansa vaivat moninkertaisesti.
Koston liekki ei hötkyile tai hätiköi. Scott ymmärtää antaa materiaalilleen aikaa kasvaa ja kehittyä; Creasyn ja Pitan ystävyys on elokuvan tärkein motivaatio, ja juuri siksi sitä ei voi noin vain sivuuttaa. Jännityksen elementti on kaiken aikaa mukana. Uhkaavuuden ilmapiiri hiipii kohtauksiin sisään salakavalasti, avainkohtauksessa suorastaan häijyn yllätyksellisesti.
Kun kosto sitten tulee ajankohtaiseksi, joutuu katsoja silmätysten oman moraalisen katsantonsa kanssa. Lapsen väkivaltainen kuolema on kuitenkin sen verran kovaa kamaa, ettei liene perusteetonta arvella suurimman osan yleisöä yhtyvän murtuneen äidin lakoniseen tokaisuun: "Tapa ne kaikki."
Tony Scottin visuaalinen tyyli on hyvin tunnistettava, paikoin myös rasittava. Music Television -estetiikkaan perustuva hyppivä kamera levottomine ristikuvineen ja kaoottisine käsivaroineen on hetkittäin turhan kikkaileva temppukone. Mikä tärkeintä, tarinankerronta ei siitä kuitenkaan kärsi, ei myöskään näyttelijäntyö. Sekä Denzel Washington että Dakota Fanning ovat osissaan kerrassaan loistavia. Washington käy läpi koko skaalan emotionaalisesta rauniosta rakastavaksi isähahmoksi ja lopulta kylmäksi kostajaksi. Fanning välttää lapsitähdille tyypillisen ylisöpöstelyn ja luo Pitasta hiljaisen, sympaattisen tarkkailijan, jonka kirkkaat silmät kertovat suuta enemmän.
Suoraviivaisen tehokas, omaan dramaattiseen voimaansa uskova Koston liekki on tervetullut tulokas tälle teknologiaansa rakastuneiden trillerien aikakaudelle. Väkivalta, raakuudestaan huolimatta, pysyy sekin hallinnassa eikä se pääse missään vaiheessa yltymään itsetarkoitukselliseksi teurastukseksi. Ja ylimääräinen kiitos Christopher Walkenista - kerrankin elokuva, jossa veteraani on saanut vertyä inhimilliseen huippusuoritukseen pelkän pullistelun sijaan.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film