Koruryöstäjä jäi kiinni helyt mukana baarissa Helsingissä

Helsingin keskustassa koruliikkeen ryöstänyt on otettu kiinni Helsingin Sörnäisissä. Hän oli menossa Helsinginkatu 1:ssä sijaitsevaan ravintolaan.

Rikoskomisario Kari Martikaisen mukaan varas oli ehtinyt olla karkuteillä lähes kolmen tunnin ajan ryöstön jälkeen.

– Poliisipartio kiinnitti mieheen huomiota ja arveli, että tuossa on tuntomerkkeihin sopiva mies. Hänet tarkastettiin ja hallusta löytyi anastettuja kaulaketjuja. Nyt tutkitaan, ovatko kaikki anastetut ketjut meidän hallussamme, Martikainen kertoo.

Tekoase ei sen sijaan enää ollut hänen hallussaan.

Poliisi pyytääkin havaintoja miehestä, joka olisi kaupitellut koruja tai ollut piilottamassa tai hävittämässä asetta esimerkiksi roskakoriin Helsingin kantakaupungin alueella tänään iltapäivällä.

– Hän on noin 30-vuotias ja 180 senttiä pitkä, hoikka mies. Miehellä oli tekohetkellä päällä huppari, jossa oli leveitä, värikkäitä vaakaraitoja. Lisäksi hänellä oli punainen lippalakki, tummat housut ja tumma olkalaukku.

Poliisille tuttu

Martikaisen mukaan kiinniotto oli ollut hankala. Mies on poliisin tuttu.

– Hänen rekisteristään löyti rikoksia entuudestaan.

Mies uhkasi aseella ja vei levyllisen kultaketjuja Helsingin rautatieasemaa vastapäätä olevasta Kultajousi-nimisestä liikkeestä puoliltapäivin.

Varastettujen korujen arvellaan olevan tuhansien eurojen arvoisia.

Lue myös:

    Uusimmat