Koronaviruksen takia sairaalassa olevien määrä putosi kolmannekseen – pääkaupunkiseudulla tartuntatilanne näyttäisi rauhoittuneen

3:47
Katso video: Mistä maasta voi matkustaa ilman karanteenia ja mistä ei?

Koronaviruksen takia Suomessa sairaalahoidossa olevien ihmisten määrä putosi kertaheitolla kolmannekseen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi heitä olevan enää kuusi. Yksikään ei ole tehohoidossa.

Vielä keskiviikkona sairaalahoidossa oli 19 ihmistä, joista tehohoidossa oli kaksi.THL:n mukaan sairaalahoidossa olevien määrän lasku selittyy osaksi sillä, että HUS-alueelta aiemmin ilmoitetuissa luvuissa on ollut mukana infektiosta jo toipuneita potilaita, jotka ovat saaneet sairaalahoitoa muista syistä kuin koronaoireiden takia.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia ei tänään raportoitu. Viruksen aiheuttamaan tautiin on Suomessa kuollut tähän mennessä 329 ihmistä.

Tartuntaluvuista tiedotetaan yhä joka arkipäivä

Uusia koronavirustartuntoja todettiin kuusi, THL raportoi. Varmistettuja tartuntoja on Suomessa nyt yhteensä 7 279. Eilen uusia tartuntoja todettiin kahdeksan.

THL raportoi uudet tartunnat edelleen joka arkipäivä, mutta tautiin liittyvien kuolemien ja sairaalahoidossa olevien määrät ilmoitetaan kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Taudin keskipisteenä Suomessa olleella pääkaupunkiseudulla tartuntatilanne näyttäisi rauhoittuneen selvästi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti torstaina aamupäivällä, että sen alueella oli alkuviikon testeissä löytynyt vain yksi tartunta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja