Koronakevät sotki pasmat: Kiina ei poikkeuksellisesti aseta taloudelle kasvutavoitetta

1:44
WHO lupaa tutkia toimintansa koronakriisissä, Kiina vakuuttelee avoimuuttaan

Kiina ei aseta tänä vuonna poikkeuksellisesti lainkaan talouden kasvutavoitetta, maan pääministeri Li Keqiang kertoi perjantaina.

Li puhui Kiinan kansankongressin 10-päiväisen kokouksen avajaisiksi. Hänen mukaansa Kiinan hallitus keskittyy tavoitteiden asettamisen sijaan työllisyyden vakauttamiseen ja elintason turvaamiseen koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden keskellä.

Koronaviruspandemia lähti liikkeelle Kiinasta, mutta maa on saanut viruksen kuriin tiukkojen rajoitustoimien avulla. Pandemian vaikutukset Kiinan talouteen ovat silti rajut, sillä koronavirus on painanut maailmantalouden syvään taantumaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja