Sunnuntaina alkavista miesten koripalloliigan pudotuspeleistä odotetaan ennätystasaisia. Viime sunnuntaina päättynyt runkosarja osoitti, että jokainen pudotuspelijoukkue omaa mahdollisuuden päästä leikkaamaan korisukkaa mestaruuden merkiksi huhtikuun lopulla. Mestari kuitenkin vaihtuu, sillä viime vuoden ykkönen Kouvolan Kouvot aloitti kesäloman sijoituttuaan runkosarjassa yhdeksänneksi.
Muuten tasaisen runkosarjan suhteellisen selvästi kahdeksalla pisteellä voittaneen Lappeenrannan NMKY:n leveä materiaali antaa seuralle hyvät mahdollisuudet yltää ensimmäistä kertaa mitaleille. Puolivälierävastus Tapiolan Honka ei silti aio antautua helpolla.
-Meidän täytyy onnistua täydellisesti, kontrolloida pelin nopeutta ja saada Lappeenrannan heitot kuriin. Apuja saamme Tapiolan kotiyleisöltä, joka on saanut viime peleissä hurmoksen aikaan, espoolaisten runkopelaajiin kuuluva Heikki Zitting kertoi.
Vaikka Honka on viime vuosina tottunut menestymään (mestaruus 2001-03), ei Zitting usko sen yksin kaatavan Lappeenrantaa, jonka pudotuspelikokemus rajoittuu kolmen edelliskauden puolivälieriin.
-(Lappeenrannan) Namika on satsannut tosissaan tähän kauteen, kun Honka on taas nuorentanut joukkuetta, Zitting, vuoden 2003 loppuotteluiden arvokkain pelaaja muistutti.
Lappeenrantalaisten päävalmentajan Mika Turusen rauhallinen olemus keskiviikon lehdistötilaisuudessa kuvaa myös koko joukkueen tilaa.
-Me tiedämme vahvuutemme ja meiltä löytyy paljon ratkaisijoita, toisin kuin aiemmin. Runkosarja näytti, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa, joten mitään mitaleita ei kannata vielä pohtia, Turunen mietti.
-Pasi Riihelä on kovassa kunnossa eikä mies ole vielä urallaan SM-kultaa saanut, Turunen pohti mahdollista joukkueensa johtohahmoa mestaruusjahdissa.
"Tapaamme jälleen"
Runkosarjan kakkonen Namika Lahti ja seitsemäs Joensuun Kataja saavat toisistaan tutun vastuksen, sillä seurat kohtasivat myös vuosi sitten puolivälierissä. Lahden Teemu Laine ratkaisi silloin joukkueensa välieräpaikan viidennen puolivälierän viime hetken korilla Lahden yllettyä lopulta SM-hopealle. Tasainen ja kovatasoinen ottelupari on odotettavissa nytkin. Katajan pelituntuman luulisi olevan kohdallaan, sillä pudotuspelipaikka ratkesi Hongan tavoin runkosarjan päätöskierroksella.
-Viidennen pelin kolmannessa jatkoerässä voitto kotiin, joukkueista ehkä laajimmalla pelaajamateriaalilla pelaavan Lahden päävalmentaja Lars Ekström veikkasi tulevan sarjan ratkaisua.
Joensuun Petri Laakkola muistaa viime kevään tragedian liiankin hyvin ja uskoo nyt toisenlaiseen lopputulokseen.
-Voitimme Lahden runkosarjan kolmessa ottelussa kahdesti, joten meillä ei ole paineita. Levypallopeli tulee olemaan tärkeässä roolissa, Laakkola korosti.
Myös runkosarjan neljäs, vantaalaisseura PuHu ja viides, KTP Kotkasta pelasivat vuosi sitten puolivälierissä vastakkain, jolloin kotkalaiset etenivät voitoin 3-2 jatkoon ja aina SM-pronssille asti.
KTP:n kokenut päävalmentaja Eero Saarinen toivoo Pussihukkien Myyrmäen hallin kotitaian katkeavan. Viimeisestä 13 ottelusta Vantaalla KTP:lla on vain yksi voitto.
Pussihukkien luotsi Tomi Kaminen luottaa välieräpaikkaan kokeneen Martti Kuisman johdolla. Saarinen luottaa myös isokokoisiin miehiinsä sekä aina pudotuspeleissä syttyvään Roope Mäkelään.
Keltanokkajoukkueet ja -valmentajat
Välierissä nähdään varmuudella joukkue, jolla ei ole yhtään SM-mitalia, kun turkulainen sarjanousija Aura Basket ja Porvoon Tarmo ottavat yhteen. Kumpikaan joukkue ei ole aiemmin päässyt edes pudotuspeleihin ja etenkin turkulaisten runkosarjan kolmas sija yllätti monet.
-Jokaisella joukkueella on pudotuspeleissä tiedossaan toisten hyökkäyskuviot, joten homma ratkeaa lopulta paineensietokykyyn sekä siihen, kuka päästää vähiten helppoja koreja, Tarmon tulokasvalmentaja Carl Woodard analysoi.
Myös ensimmäistä kautta valmentajana toimiva Ray Ailus sai ikäviä uutisia ennen pudotuspelejä, kun joukkueen kapteeni Juha Sten sairastui keuhkoklamydiaan. Sten on sivussa loppukauden, mutta penkiltä takamiehen tontille noussut Petri Kallio on vastannut haasteeseen hyvin.
(MTV3-STT)