Kontiola lähellä Leijonien kaikkien aikojen ennätystä

Petri Kontiola tuulettaa tekemäänsä maalia Saksaa vastaan. Hänen kohdistuu tänäänkin isot odotukset.
Petri Kontiola on tuulettanut vuoden 2013 MM-kisoissa jo kahdeksaa maalia.
Julkaistu 16.05.2013 19:58(Päivitetty 16.05.2013 21:13)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Petri Kontiolan kaksi maalia ja syöttöpiste Slovakia-ottelussa nostavat hänet toiseksi eniten pisteitä yhdessä MM-turnauksessa tehneeksi suomalaispelaajaksi.

Kontiola on tehnyt vajaassa kahdeksassa ottelussa pisteet 8+7=15. Häntä enemmän pisteitä yhdessä turnauksessa on tehnyt vain Saku Koivu vuonna 1999. Lauri Mononen haali Kontiolan tavoin 15 tehopistettä vuonna 1972.

Koivu teki Norjan kisoissa kymmenessä ottelussa pisteet 4+12=16, mikä on Leijonien kaikkien aikojen ennätys. Mononen paukutti Tshekkoslovakiassa 9+6=15 pistettä kymmenessä ottelussa.

Neljääntoista pisteeseen ovat yltäneet Kari Jalonen vuonna 1989 ja Juha Ylönen vuonna 2001 tehoin 5+9=14 sekä vuoden 2006 kisoissa 3+11=14 pistettä tehnyt Petteri Nummelin. Ylönen ja Nummelin tarvitsivat lukemiin yhdeksän, Jalonen kymmenen ottelua.

Päivitetty Kontiolan tilanne Slovakia-ottelun jälkeen.